Yllätyimme positiivisesti, kun saimme aamiaiseksi juuri sitä, mitä olimmekin tilanneet. Vatsat täynnä lähdimme päivän sukelluksille. Mika oli toivonut saavansa nähdä vasara- ja valashaita. Niinpä ensimmäinen kohteemme oli paikka, jossa näitä molempia on silloin tällöin mahdollista nähdä. Ennakkoon oppaamme kertoi meille kohteen mahdollisista kovista virtauksista, mutta vasta sukelluksella meille selvisi miten kovista. Virta puski meitä milloin eteen ja milloin taakse ja vastaavasti ylös ja alas (tällaisia virtauksia kutsutaan pesukonevirroiksi). Räpylät viuhuen yritimme edetä oppaamme perässä kohti suojaisampaa paikkaa. Virta oli lopulta niin voimakas, että Mika roikkui korallista kiinni pitävän oppaan pullossa ja Riikka piti kynsin ja hampain kiinni korallista. Tässä kohtaa oppaamme teki viisaan päätöksen ja lähdimme ajautumaan virran mukana vinhaa vauhtia. Emme enää taistelleet virtaa vastaan vaan katselimme ohi lipuvia koralleja ja kaloja. Ei ehkä kaikkein miellyttävin sukelluskokemus, mutta erittäin opettavainen. Mika totesi sukelluksen jälkeen, että täytyy ehdottomasti olla paremmassa kunnossa, mikäli haluaa mennä isoja kaloja katsomaan, sillä tunnetusti isot kalat viihtyvät kovissa virroissa.
Tämän jälkeen kaksi muuta päivän sukellusta olikin sitten hidasta ja mukavaa lipumista virran mukana. Riikka oli toivonut saavansa nähdä frogfishejä (antennikrotti), jotka ovat merien kameleontteja. Ne liikkuvat kävellen pohjaa pitkin rintaeviensä varassa ja ovat melko huonoja uimareita, mutta niillä on silti merien nopein liike. Saalistaessaan ne avaavat suunsa ammolleen ja imaisevat saaliin sisäänsä niin nopeasti, ettei ihmissilmä sitä pysty erottamaan eikä edes videon tarkastelu kuva kuvalta pysty tallentamaan, mihin saalis häviää. Niinpä oppaamme toteutti Riikan toiveen ja etsi meille kaksi erilaista frogfishiä (ks. kuvat). Uskomattomia otuksia!!!
Sukellusten jälkeen lähdimme kaupungille ja luulimme törmänneemme länsimaalaiseen poikaan, mutta kävi ilmi, että hän olikin paikallinen albiino, joita täällä on kuulemma melko paljon. Liikuttuamme kaupungilla olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että olemme sukellusoppaamme lisäksi ainoat länsimaalaiset täällä 60 000 asukkaan saarella. Ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä. He haluavat kaikki tervehtiä meitä ja kaupoissa kertoa tarinoitaan omalla kielellään. Vain harvat täällä puhuvat englantia edes hiukan, joten ikävä kyllä suurin osa tarinoista jää meiltä ymmärtämättä.
Tutustuimme paikallisbusseihin bemoihin jo Labuan Bajossa, mutta täällä nämä bemot ovat todellisia nähtävyyksiä ja matkanteko niissä melkoinen elämys. Bemojen ikkunat on teipattu täyteen kuvatarroja, tuulilasiin on jätetty ehkä n. 15 cm:n levyinen tähystysaukko ja tämän lisäksi tuulilasista roikkuu jos jonkinlaisia maskotteja. Ei taitaisi mennä ihan suomalaiselta poliisilta läpi… Bemoissa on myös suuret kaiuttimet, joista soitetaan kovalla musiikkia. Vain pussikalja puuttuu ja tunnelma olisi kuin paremmassakin kuppilassa!
Seminyakin rannalla oli suuret, upeat aallot. Niinpä päätimme lähteä rantaa pitkin kävelemään kohti Kutaa. Vaikka rannalla oli uimakielto, niin tästä huolimatta muutamat rohkenivat kokeilemaan aaltojen voimaa. Jo matkalla rannalle pistimme merkille, että monet surffaajat pakkasivat lautoja pakettiin. Ilmeisesti aallot eivät olleet tänään hyviä lautailijoille ja niinpä he lähtivät etsimään parempia jostakin muualta.
Noin 8 – 10 km kävelylenkin jälkeen kaaduimme molemmat sänkyyn ja nukuimme parin tunnin päiväunet. Sitten olikin aika lähteä illalliselle. Valitsimme ravintolan, jossa saatoimme syödä tähtitaivaan alla. Tiedä, koska saamme seuraavan kerran nauttia ruokaa taivasalla.. Päätimme myös katsastaa Seminyakin yöelämää tarkemmin. Useissa baareissa oli bändejä soittamassa ja monien ohjelmistossa oli meidän nuoruudestamme tututtuja hittejä. Tämä sopi meille vallan mainiosti! Kadun varsinaiset bilebaarit, joissa meno oli parhaimmillaan, osoittautuivat homobaareiksi. Sen verran oli tiivis tunnelma ja meno, että päätimme jatkaa näiden baarien kohdalta matkaa hotellille nukkumaan.
