Jouluaatto (24.12.)

Taksi odotteli meitä aamulla klo 9 päiväretkelle. Lähdimme ajamaan kohti Phuketin suurinta temppeliä Chalong Watia. Tutustuttuamme temppeliin matkamme jatkui kohti Rawai Beachia, josta vuokrasimme käyttöömme pitkähäntäveneen. Veneellä matka jatkui Coral Islandille. Tämä on yksi Phuketin lähistöllä olevista saarista, jossa on mukava viettää rantapäivää. Saarella on auringonottotuolit, ravintola ja palveluita vesirientoihin. Ensinäkemältä ranta ei näyttänyt snorklaajan unelmalta, mutta Mika bongasi snorklatessaan merikäärmeen, jota kovin moni rannallaolija ei varmasti olisi halunnut nähdä niin lähellä rantaa…!

Ennen kuin lähdimme jouluillalliselle otimme skypeyhteyden Varkauteen ja toivotimme hyvät joulut Riikan mummille, joka varmasti jäi ihmettelemään nykyteknologian mahdollisuuksia. Iltapäivän aikana taivaalle oli kertynyt tummia pilviä, jotka enteilivät illan ukkosmyrskyä. Ajoimme taksilla rankkasateessa illallisravintolaamme Baan Rim Pahan.

Kyseinen ravintola on yksi Phuketin parhaista ellei parhain ja se on saanut lukuisia palkintoja thaimaalaisesta ruuastaan. Saimme pöydän katetulta ulkoterassilta, josta avautui näkymä Patong Beachille. Tilasimme itsellemme illallismenun ja näin pääsimme maistelemaan useita thaimaalaisia herkkuja samalla kun seurasimme Patong Beachin lukuisia, toinen toistaan upeampia ilotulituksia. Kuten jouluun sopii mahat liiankin täysinäisinä kävelimme takaisin hotellille jälkiruokaglögeille, jotka muistuttivat meitä suomalaisesta joulusta. Joulusta, jonka tunnelmaan täällä etelässä on vaikea päästä. Hyvää Joulua kaikille!

Kattoterassilla (23.12.)

Paikallaan pysyvässä sängyssä uni maistui hyvin ja nukuimme niin pitkään, että hotellimme aamiaistarjoilu oli jo loppunut. Täältä Patong Beachilta löytyy kaikki tutut pikaruokaketjut (Subway, Pizza Hut, Mc Donalds ja Burger King), jotka tarjoavat tuttujen herkkujen lisäksi myös omia erikoisuuksiaan. Olimme aiemmin huomanneet Mäkin valikoimassa ranskalaiset juustokastikkeella ja päätimme lähteä niitä maistamaan aamiaiseksi. Kyseiset ranskalaiset olivat herkullisemman kuuloiset kuin miltä ne maistuivat, mutta tulipa maistettua.
Palattuamme hotellille liityimme Riikan vanhempien seuraan hotelimme kattoterassille, jossa on aurinkotuolit ja pieni poreallas vilvoittelua varten. Tosin meitä hiukan epäilytti, kuinka hyvin ko. allasta huolletaan ja ainoastaan Mika uskaltautui sen virkistävään kylpyyn. Terassilta avautuvaa näkymää yli Patong Beachin ei voi rehellisesti kutsua viehättäväksi. Toki meri ja toisella puolella vuoren rinteet näyttävät upeilta, mutta itse Patong Beachin kaupunkikuva on sekava ja nuhjuinen ja täältä puuttuvat esim. puistot kokonaan. Alue on kasvanut ja kasvaa edelleen turismin tarpeiden mukaisesti ja mitä ilmeisimmin turisteille riittää pitkä, hienohiekkainen ranta virkistysalueeksi.
Edellisestä illasta viisastuneina lähdimme ajoissa hierontaan ja illalliselle. Otimme myös uudestaan skypeyhteydet Suomeen ja tällä kertaa linjat toimivat hienosti.

Takaisin Patong Beachille (22.12.)

Myrskyisän yön aikana laivamme oli saapunut Chalong Bayn rantaan. Tavarat oli pakattu ja oli aika jättää hyvästit Chalong Sea Sportin väelle ja osalle sukellusporukan kavereille. Osan kanssa jatkoimme matkaa lavataksilla kohti Patong Beachia.
Hotellimme aulassa joululaulut tervehtivät meitä ja iloksemme saimme vanhan huoneemme uudelleen käyttöömme. Purettuamme tavarat ja laitettuamme sukelluskamppeemme kuivumaan Mika lähti hieronta- ja kauppareissulle Riikan jäädessä hotellille lepäilemään, koska myrskyisä yö veneellä oli verottanut yöunia.
Illalla suuntasimme Riikan vanhempien kanssa läheiseen nettikahvilaan. Tarkoituksemme oli testata skypeyhteyttä Suomeen. Yhteyden toimiessa voisimme jouluaattona yllättää Riikan mummin ”puhelulla” Thaimaasta. Ensimmäisellä yrittämällä ääniyhteys ei toiminut ihan priimasti, mutta yritämme vielä uudelleen ja eiköhän yllätyksemme tule onnistumaan…

Tietokonepuuhien jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Kiersimme pitkän lenkin ja yritimme samalla katsastella sopivaa illallispaikkaa jouluksi. Patongilla paikkoja on paljon ja mitä lähemmäksi rantaa mennään sen kalliimmiksi ravintoloiden hinnat käyvät. Arvailtavaksi jää, onko paikkojen ruoka hintansa arvoinen. Itse asiassa veikkauksemme on, että muovituolipaikoista saa varmasti Patongin parasta ruokaa ja parhaaseen hintaan. Päädyimme lopulta saksalaiseen ravintolaan ja maittavien makkara-annosten jälkeen Riikan vanhemmat suuntasivat hotellille nukkumaan.
Me sen sijaan jäimme vielä metsästämään hierontapaikkaa. Kello oli jo sen verran paljon (lähes puoliyö), että monet hierontapaikoista olivat sulkemassa oviaan ja yleensä niin hanakasti hierontapalveluja tarjoavat paikat tuntuivat jo haluttomilta uusille asiakkaille. Niinpä päättelimme, ettei ollut aika olla nirso paikan suhteen ja päätimme mennä ensimmäiseen eteen tulevaan paikkaan. Olisi ehkä pitänyt harkita kaksi kertaa… Kyseisen paikan hierojatytöistä osa oli jo vaihtanut työasunsa bileasuun (lue miniäkin minimpään mekkoon) ja meidät otettiin selvästi jatkoajalla vielä asiakkaaksi. Hieronnan aikana kävi selväksi, että tässä kyseisessä hierontapaikassa sai mitä ilmeisimmin myös ”happy endings” hierontaa. Eräskin vanha pappa köpötteli hierontaan ja tuli n. 10 minuutin kuluttua jo valmiina takaisin. Jokainen voi tehdä omat johtopäätökset hänen hierronnastaan… Me saimme kuitenkin omamme ihan asiallisesti ja palasimme lihakset hierottuina takaisin hotellille nukkumaan niin ihanan pehmeään ja paikallaan pysyvään sänkyyn.

Similan, kolmas sukelluspäivä (21.12.)

Aamulla aloitimme sukellukset sopivasti Christmas Pointilta. Seuraava sukellus oli Elephants Head, jossa edellisenä iltana sukellusoppaamme olivat tehneet testisukelluksen kohteen soveltuvuudesta yösukelluksille. Ainakin päiväsukellukselle kohde oli mitä mainioin. Lukuisia kiviä, joiden väleistä oli mukava puikkelehtia. Poikkeuksena normaaliin päivärytmiin oli vierailu Koh Similanin saarelle (saari # 8). Saarelle maksettiin luonnonpuistomaksut ja meillä oli mahdollisuus kiivetä näköalapaikalle ihailemaan Similanin maisemia. Pian kuulimme kaverin huutavan ”Fucking unbeliavable!” ja osoittavan meitä sormellaan. Kyseessä oli romanialainen tuttavuutemme Alorin matkalta Indonesiasta. Hän oli myös Similanin liveaboard-risteilyllä ja sattui samaan aikaan kanssamme samalle saarelle. Kyllä maailma on pieni!

Päivän sukellusten, saunan ja illallisen jälkeen risteilyn päätösjuhlat jäivät melko vaisuiksi. Tuuli oli päivän aikana yltynyt ja keikutteli venettä melkoisesti. Niinpä muutaman oluen jälkeen yksi pariskunta toisen jälkeen vetäytyi hyttiin nukkumaan, mikäli merenkäynniltä nukkumaan pystyi… Ai niin, Mika näki tänään neljä haita, yhden riuttahain ja kolme leopardihaita (JIHAA!!!).

Similan, toinen sukelluspäivä (20.12.)

Liveaboardin päiväohjelma rakentuu sukelluksista ja ruokailuista. Tässä päiväohjelmamme:
6.30 herätys ja aamukahvi
7.15 ensimmäinen sukellus
8.30 aamiainen
11.15 toinen sukellus
12.30 lounas
14.00 kolmas sukellus
15.30 päiväkahvi
17.15 neljäs sukellus
19.00 sauna
19.30 illallinen

Voisi siis sanoa, että päivä kului sukeltaen ja syöden. Riikka oli sen verran flunssainen, että jätti ensimmäisen sukelluksen jälkeen päivän muut sukellukset väliin. Mika sen sijaan sukelsi päivän kaikki sukellukset. Illallisella jaoimme päivän kokemuksia uusien sukelluskaverien kanssa ja tarinoimme niitä näitä.

Sairas herätys (19.12.)

Kello soi aamulla klo 5.30 ja silmät sikkurassa luovutimme huoneemme. Tovin odottelimme kyytiämme ja poimittuamme kaikki matkalaiset kyytiin jatkoimme Patong Beachilta kohti pohjoista. Noin 2 tunnin kuluttua saavuimme määränpäähän, jossa meidät matkaajat jaettiin erivärisin tarroin oikeisiin pikaveneisiin. Tässä vaiheessa saimme kuulla, että meidän porukastamme neljä henkilöä oli jäänyt poimimatta matkaan mukaan – ei ihme, hiukan kaoottiselta toiminta oli vaikuttanutkin! Matka Similanilla odottavalle laivalle vei reilun tunnin. Päästyämme laivalle asettauduimme hytteihimme ja saimme nopean esittelyn laivasta. Sitten olikin ensimmäisen sukelluksen aika. Kaikkiaan ehdimme osallistua ensimmäisenä päivänä kolmelle sukellukselle, joista viimeinen oli yösukellus. Tämän Riikka jätti väliin ja käytti ajan hyödykseen saunoen parin muun rouvan kanssa laivalla olevassa saunassa. Niinpä kun sukeltajat palasivat yöreissultaan sauna oli vapaana heille. Herkullisen illallisen jälkeen vetäydyimme pitkän päivän jälkeen nukkumaan keinuvaan sänkyymme.

Lepopäivä (18.12.)

Pitkästä aikaa ei kello soinut aamulla ja niinpä nukuimmekin pitkään. Kävimme kulmabaarissa aamiaisella, jonka jälkeen suuntasimme Patong Beachin rannalle, josta Arja ja Unto olivat varanneet meille auringonottotuolit. Väkeä oli rannalla melko paljon ja erilaiset kaupustelijat kävivät esittelemässä meille tuotteitaan. Pulahdimme välillä mereen vilvoittelemaan ja seurasimme leppoisissa tunnelmissa rannan elämää.

Huomenna lähdemme Similanin risteilylle ja sen vuoksi illalla on pakattavat tavarat kasaan ja valmistauduttava aikaiseen aamuherätykseen.

Kurssivalmistujaiset (17.12.)

Eilen oli viimeinen kurssipäivämme. Se alkoi rannalta, jossa tehtävänämme oli etsiä näkemämme pinnan alle vajonnut sukeltaja, tuoda hänet pintaan ja hinata hänet rannalle. Suoriuduimme tehtävästä hyvin, vaikka välillä tuntui, ettemme saa uhria ikinä rannalle. Itse asiassa kouluttajamme sanoi harjoituksen jälkeen, että hän voi mielellään hukkua meidän seurassamme. Rannalta siirryimme takaisin luokkaan katsomaan oppivideon loppuun ja tarkistimme viimeiset harjoitustehtävät. Tämän jälkeen olikin kokeen aika. Läpäisimme molemmat kokeen hienosti ja palkkioksi saimme PADI Rescue Diver statuksen.

Illalla olikin juhlien aika! Suuntasimme Bangla Roadin kautta rannalle, jossa on parasta aikaa meneillään karnevaalit. Pysähdyimme oluille katsomaan karnevaalihumua, joka tuntui hetki hetkeltä keräävän enemmän porukkaa. Jatkoimme matkaamme ja valitsimme illallispaikaksi italialaisen ravintolan Roman. Ruoka oli maittavaa ja vatsat täynnä lähdimme etsimään hierontapaikkaa. Jalat ja hartiat hierottuina palasimme hotellille iltamyssyille, jonka jälkeen kellahdimme nukkumaan.

Raya Yai (16.12.)

Lähdimme kaikki aamulla klo 8 kohti Chalong Bayta. Edessämme oli koulu- ja meriretkipäivä merellä. Vene suuntasi kohti Raya Yai saarta, jossa sukelsimme kaksi kurssisukellusta. Sukellusten aikana sekä kurssivetäjämme että hänen apurinsa kohtasivat jos jonkinlaisia kommelluksia ja hätätilanteita, joihin meidän piti oppiemme mukaisesti reagoida.
Arja ja Unto viettivät päivän aurinkoa ottaen ja tutustumalla snorklauksen saloihin, johon olemme heitä yrittäneet houkutella monta kertaa. Reissun dive master sai heidät vakuuttuneeksi, että maskia ja snorkkelia kannattaa uinnin aikana kokeilla, koska rannalla oli paljon katsottavia kaloja. Snorklaus sujui hyvin ja monia videoiltamme tuttuja kaloja oli näkynyt 
Viiden aikaan palasimme hotellille. Päivä oli ollut mukava ja antoisa – Arjalle ja Untolle varmasti hieman erilainen hääpäivä. Onnea 42-vuotiselle liitolle!

Rescue dive course (15.12.)

Rescue dive course alkoi teoriaosuudella ja videon katsomisella. Lounaan jälkeen suuntasimme uima-altaalle harjoittelemaan erilaisia pelastustekniikoita. Kouluttajamme joutui koville esittäessään paniikkiin joutunutta sukeltajaa. Meidänkin roolimme pelastajina vaati jonkin verran ponnisteluja, mutta kaikkiaan pääsimme hiukan helpommalla kuin ”uhri”.
Illalla suuntasimme illalliselle muovituoliravintolaan. Näitä ravintoloita, joissa on kaikissa eriväriset pöytäliinat ja muovituolit, on useita vierekkäin. Niistä saa hyvää ja edullista thaimaalaista ja länsimaalaista ruokaa. Tuoreita mereneläviä on myös tarjolla. Nautimme maittavan illallisen, jonka jälkeen lähdimme etsimään hierontapaikkaa. Useiden paikkojen väliltä valitsimme paikan, joka vaikutti erityisen mukavalta ja viihtyisältä. Arja ja Unto ottivat niska-hartiahieronnan, Mika öljyhieronnan ja Riikka nautti jalkahieronnasta. Mahat kylläisinä ja lihakset hierottuina palasimme hotellille nukkumaan. Tiedossa oli aikainen herätys vene- ja sukellusretkelle.

Patong Beach, Phuket (14.12.)

Noin vuorokauden matkattuamme saavuimme eilen Amsterdamin ja Bangkokin kautta Phuketiin Patong Beachille. Amsterdamin ja Bangkokin valtavat lentokentät pitivät huolen, että lennoilla jäykistyneet jäsenemme saivat verryttelyä siirtyessämme terminaalista toiseen. Pitkän matkan jälkeen asettauduimme hotelliimme, joka sijaitsee aivan Patong Beachin keskustan sydämessä. Huoneemme on erittäin tilava ja siisti ja näkymä on yli Patong Beachin ulottuen aina joko merelle tai vuorille. Naapureinamme alhaalla kadulla on lukuisia olkikattoisia baareja, joista illalla kuuluu huoneeseemme ehkä hiukan liikaakin musiikkia. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt matkasta väsyneitä kavereita ensimmäisenä yönä, mutta saa nähdä, onko tskädäkämusiikki jatkossa sopiva unilaulu…

Aamulla klo 8 Chalong Sea Sportin auto tuli hakemaan meitä päiväretkelle sukeltamaan. Mikalla oli edessä ensimmäinen sukellus moneen kuukauteen ja Riikka matkasi kansipaikkalaisena. Flunssa ja nenän tukkoisuus estivät osallistumasta päivän sukelluksille. Päivän kohteena oli Ao Batok, jossa sukellettiin kaksi sukellusta. Ei mitään kovin erikoista nähtävää, mutta hyvää treeniä ja totuttelua sukellukseen tauon jälkeen.

Riikan vanhempien päivä oli mennyt mukavasti rannalla ja molemmista oli tullut päivän aikana arpajaisvoittajiakin! Tosin Unton voittamaa pääpalkintoa olisi pitänyt lähteä noutamaan jostakin ja niinpä arpajaisvoittajat päättelivät, että lomaosakehommista taisi olla voitossa kyse ja päättivät jättää ”miljoonavoiton” tällä kertaa väliin.

Huomenna aloitamme Rescue Dive kurssin, mutta sitä ennen lähdemme syömään ja ihmettelemään Patong Beachin vilkasta iltaelämää.

6 Päivää Reissuun

Syksy on ollut pitkä, sateinen ja pimeä. Onneksi Thaimaan lomaan ei ole enää kuin kuusi päivää aikaa :) Ensimmäistä kertaa vietämme joulua poissa Suomesta. Matkassa on mukana myös Riikan vanhemmat, joista erityisesti Riikan äiti on tunnettu jouluhulluna ihmisenä, joten sukulaisille joulumatka on tullut hienoisena yllätyksenä.

Tarkoituksemme on jatkaa sukellusopintoja Rescue Diver -kurssilla. Etukäteen olemme käyneet ensiapukurssin ja puolet kurssimateriaalista on vielä lukematta. Kiire taitaa tulla opintojen kanssa, koska kurssimateriaali on englanniksi ja sen tavaamisessa menee jokunen tovi...

Loman ensimmäisellä viikolla on tarkoitus suorittaa kurssi. Tämän jälkeen suuntaamme liveaboardilla kohti Similanin saaria, jossa vietämme kolme päivää sukellellen. Toiminnallisen viikon jälkeen liitymme vanhusten seuraan ja keskitymme olemaan tekemättä mitään!

Nyt vain peukut pystyyn, että kenttähenkilökunta on töissä ja huolehtii tärkeät matkatavaramme lentokoneeseen!

Diving in Indonesia 2009

Kotimatka (27.6.)

Bangkok otti meidät harmaana vastaan. Meillä oli useampi tunti aikaa ennen jatkolentoa Helsinkiin ja mikä sen parempi tapa viettää aikaa kuin hieronta, manikyyri ja pedikyyri ja tämän jälkeen illalliselle. Illallisen aikana tuuli yltyi ja pian saimme kokea melkoisen rankkasateen. Kadut lainehtivat vedestä ja ajattelimme, että on parasta lähteä pikimmiten kohti lentokenttää ennen kuin tiet ovat aivan tukossa. Taksikuskimme osoittautui sadekelin kuskiksi. Rankkasateessa ja vielä huonojen pyyhkimien kanssa hän viiletti satasta kohti lentokenttää. Hiukan hitaammallakin vauhdilla olisimme ehtineet hyvin perille!
Olimme buukanneet paikat lennolle ennakkoon netissä. Laukkuja jättäessämme Mika sanoi leikillään virkailijalle, ettemme panisi pahaksi, vaikka hän siirtäisi meidät busineksen puolelle. Tähän virkailija totesi, että paikkanne ovat busineksessa. Virkailija ihmetteli tätä, mutta sanoimme, että Finnairin nettiohjelma oli antanut ko. paikat meille ilman erityistä herjaa tai varoitusta. Hetken pohdittuaan virkailija sanoi, että jos herralta löytyy pitkät housut jalkaan, niin saamme pitää paikkamme. Mahtoivat muut matkustajat ihmetellä, kun rupesimme avaamaan matkalaukkua ja Mika rupesi vaihtamaan matka-asua.
Busineksen puolella meitä odotti kerrassaan ihanat penkit ja jalkatilaa riitti. Kyllä kelpasi näissä oloissa matkata kohti kotia! Unikin maittoi, kun penkin sai laskettua lähes makuuasentoon. Niinpä saavuimme sunnuntaina virkeinä Suomeen parta ajettuna ja hampaat pestyinä ;)
Lomamme antoi meille ihania elämyksiä ja muistoja, joihin varmasti palaamme vielä useaan otteeseen…

Kuntolenkki (26.6.)

Seminyakin rannalla oli suuret, upeat aallot. Niinpä päätimme lähteä rantaa pitkin kävelemään kohti Kutaa. Vaikka rannalla oli uimakielto, niin tästä huolimatta muutamat rohkenivat kokeilemaan aaltojen voimaa. Jo matkalla rannalle pistimme merkille, että monet surffaajat pakkasivat lautoja pakettiin. Ilmeisesti aallot eivät olleet tänään hyviä lautailijoille ja niinpä he lähtivät etsimään parempia jostakin muualta.
Lounastimme Kutassa ja lähdimme kävelemään takaisin kohti Seminyakia. Tällä kertaa katua pitkin. Matkan varrella oli pieniä kauppoja tuhansittain, samoin ravintoloita ja ohi vilisti tuhansittain autoja ja mopoja. Liikenne Balilla on todellakin vilkasta ja mitä lähemmäksi tullaan Denpasaria ja Kutaa, niin liikenteen puolesta voisi kuvitella olevansa jossakin suurkaupungissa.
Noin 8 – 10 km kävelylenkin jälkeen kaaduimme molemmat sänkyyn ja nukuimme parin tunnin päiväunet. Sitten olikin aika lähteä illalliselle. Valitsimme ravintolan, jossa saatoimme syödä tähtitaivaan alla. Tiedä, koska saamme seuraavan kerran nauttia ruokaa taivasalla.. Päätimme myös katsastaa Seminyakin yöelämää tarkemmin. Useissa baareissa oli bändejä soittamassa ja monien ohjelmistossa oli meidän nuoruudestamme tututtuja hittejä. Tämä sopi meille vallan mainiosti! Kadun varsinaiset bilebaarit, joissa meno oli parhaimmillaan, osoittautuivat homobaareiksi. Sen verran oli tiivis tunnelma ja meno, että päätimme jatkaa näiden baarien kohdalta matkaa hotellille nukkumaan.

Ilman kotia ja liikaa sushia! (25.6.)

Aamumme alkoi Riikan shoppailukierroksella, jonka ajaksi Mika oli laitettu parkkiin kokovartalohierontaan. Sen jälkeen suuntasimme taksilla kohti Sanuria. Alkumatkasta selvisi, että kuskimme oli iltapäivällä menossa Seminyakiin, jolloin pienen keskustelun jälkeen mekin vaihdoimme loppu lomamme kohdetta. Seminyakiin taksi jätti meidät Santa Fe baarin kohdalle, johon jäimme syömään lounasta ja miettimään mistä löytäisimme seuraavan kotimme. Lounaan jälkeen lähdimme reput selässä ja matkalaukkuja perässä vetäen kulkemaan kohti rantaa uuden kodin toivossa. Pian huomasimme, että hotellit olivat täyteen buukattuja. Noin puolen tunnin harhailun jälkeen löysimme todella mukavan hotellin syrjäiseltä kujalta läheltä rantaa (n. 21€/yö).
Hotelliin kotiuduttuamme lähdimme tutustumaan Seminyakiin. Täällä ei ole varsinaista rantakatua, vaan kadut kulkevat rannalta pois päin. Rannan katselun jälkeen menimme tutustumaan paikallisiin baareihin ja kaupustelijoihin. Sitten aloimme etsiä paikkaa, jossa söisimme illallista ja valitsimme ihastuttavan sushi ravintolan. Olimme syöneet jo lounaalla isohkon aterian ja ajattelimme ottaa vain muutaman sushin. Jos tilaaminen indonesiaksi on vaikeaa, niin myös englanniksi tilaaminen voi tuoda eteen hassuja tilanteita.


Tarkoituksemme oli tilata 6 nigiriä ja 6 makia (levärullaa). Hämmästyksemme oli suuri, kun pöytäämme tuotiin 6 nigiriä ja 36 makia!! Noh, tekevälle sattuu…

Ympäri Ubudin aluetta taksilla (24.6.)

Olimme buukanneet itsellemme kuskin ja ilmastoidun auton päästäksemme tutustumaan Ubudin ympäristön nähtävyyksiin. Tutustuimme kolmeen eri temppeliin, kahviplantaasiin, riisiterasseihin ja lounastimme ylhäällä vuoristossa katsellen Baturin tulivuorta ja kraatterijärveä. Retki kesti seitsemän tuntia ja maksoi 21 EUR. Temppelit olivat upeita, mutta niissä vieraileminen otti kunnon päälle. Kahdelle temppelille oli varmasti miljoona rappusta ja auringon paahteessa sarongit lanteilla hiki pukkasi otsalle.
Temppeleiden jälkeen olikin mukava siirtyä varjoisalle kahviplantaasille, jossa saimme maistella erilaisia kahveja ja teetä. Plantaasin valikoimassa on myös maailman kallein kahvi, Coffee Luwak. Kyseisen kahvin raa’at pavut ovat sivettikissan herkkua. Sen ruuansulatus hajottaa pavun proteiineja tuoden siihen aromeja ja hävittäen kahvin kitkerää makua. Toki pavut pestään hyvin ennen paahtamista valmiiksi kahviksi :) Plantaasilla 100 g tätä kahvia maksoi n. 13 EUR ja koska emme olleet saaneet maistaa kahvia, emme ostaneet sitä.
Retkipäivän jälkeen suuntasimme rentouttavaan hierontaan, joka on muuten todella halpaa täällä. Tunnin kokovartalohieronta maksaa n. 3,50 - 4 EUR. Hieronnan jälkeen oli aika suunnata Ubudin yöhön…

Smoked duck (23.6.)

Aamulla heräsimme virkeinä. Täällä Ubudissa yöt ovat viileitä ja lämpötila laskee kuten Alorilla n. 22 asteeseen. Emme siis harmitelleet lainkaan, että emme olleet investoineet ilmastointiin hotellia valitessamme. Iloinen yllätys oli myös aamiainen, joka oli yksi parhaimmista reissullamme. Kananmunavoileipä, hedelmiä ja kahvia ja teetä ja tämä kaikki 12 USD:lla. Voi todellakin sanoa, että hinta ja laatu ovat kohdallaan!!!
Kävelimme pitkin Ubudin katuja ja teimme ikkunaostoksia. Välillä poikkesimme sivukadulle, josta oli näkymät riisipelloille. Emme kuitenkaan poikenneet torille, josta eilen olimme Sipsun ja Jukkin hyvien tinkimisohjeiden mukaisesti jo ehtineet tehdä muutamia ostoksia. Täällä turisteilta yritetään todella saada hyvä hinta tuotteista. Ei riitä, että pudottaa pyydetystä hinnasta puolet pois. Käypä hinta on n. 1/3 tai jopa 1/5 siitä. Hiukan kauppiaita näyttää harmittavan se, kuinka hintatietoisia olemme…
Illalliseksi meille oli luvassa ubudilaista herkkua bebek betutua (savustettua ankkaa). Kyseinen ruoka pitää tilata edellisenä päivänä, sillä ankkaa kypsytellään koko päivä. Aiemmat kokemukset ankasta ovat olleet pettymyksiä. Liha on ollut sitkeää, mutta tämä ankka oli mitä mureinta. Nam!

Ubud (22.6.)

Oli aika jättää jäähyväiset Sanurin rannoille ja Sipsulle ja Jukkille, joita oli todella ihana nähdä pitkästä aikaa. Suuntanamme oli sisämaassa sijaitseva Ubudin kaupunki. Ubud on tunnettu taiteista ja kulttuurista. Pienestä kylästä on vuosien varrella kasvanut kaupunki lukuisine kauppoineen ja hotelleineen. Arvattavasti myös turisteja on melko paljon.
Emme olleet varanneet ennakkoon hotellia, joten saavuttuamme kaupunkiin pysähtelimme muutamaan eri hotelliin tutustumaan, millaisia huoneita heillä oli tarjolla. Etukäteen olimme ajatelleet yhtä hotellia, mutta sieltä tarjottiin lähes maan alla olevaa huonetta. Niinpä päädyimme vastapäiseen hotelliin, joka sattui olemaan kierroksemme halvin. Huoneemme on melko pieni, mutta siinä on kiva terassi, josta on näkymä puutarhaan. Tervetuliaisiksi saimme teetä ja tämän jälkeen riensimmekin jo tutustumaan lähiympäristöömme.
Herkullisen illallisen jälkeen päätimme kotimatkalla käydä tunnin jalkahieronnassa. Tämän ja yömyssyjen jälkeen olimmekin valmiita nukkumaan.

Kisastudio (21.6.)

Heti aamiaisen jälkeen lähdimme Sipsun ja Jukkin kanssa kävelemään Sanurin 4 km pitkää rantakatua pitkin. Matkalla poikkesimme katsomaan torikojuja sekä pidimme aika ajoin juomataukoja. Näin sunnuntaina Sanurin rannalla näytti olevan paljon paikallisia liikkeellä. Rannalla kalastajat olivat kahlanneet rantaveteen ja kalastivat kaloja ongella. Heillä oli hassut kypärät päässä, joiden totesimme toimivan sekä auringon suojana että mahdollisten saaliiden säilytysastiana.
Nautimme illallista mukavassa rantaravintolassa, jossa oli todella hyvää ruokaa. Mahat täysinä kiiruhdimme hotellille seuraamaan F1-kisoja televisiosta. Aiemmin iltapäivällä olimme käyneet kaupassa ja todenneet, että Sanurista löytyy kaljan lisäksi myös viinejä ja väkeviäkin juomia kaupoista. Tästä innostuneena olimme ostaneet illan kisastudiota varten paikallista roseviiniä ja giniä. Ilta meni mukavasti kisoja katsellen ja kuulumisia höpisten.

Sanur (20.6.)

Oli aika jättää hyvästit Alorille ja lentää takaisin Denpasariin Balille. Teimme välilaskun Kupangissa Länsi-Timorissa, jossa meillä oli aikaa käydä lounaalla Lavalon nimisessä baarissa. Ko. baari on tuttu monelle reppureissaajalle paikkana, jossa voi yöpyä, syödä, käyttää internetiä tai vaihtaa kirjoja paikan kirjastosta.


Kupangista matka jatkui Balille, jossa tuttu taksikuskimme odotteli meitä. Olimme matkalla Sanuriin Kutan hotelimme kautta, mihin olimme unohtaneet videokameramme laturin. Lauantai-iltana kaikki balilaiset tuntuivat olevan matkalla kohti Kutaa. Alle 30 km:n matkaan meni aikaa vajaa kolme tuntia! Meilläkö Suomessa mukamas ruuhkia?!
Virkistävän suihkun jälkeen oli ihana nähdä ystäviämme Sipsua ja Jukkia, jotka olivat myös saapuneet Kambodzhasta lomailmaan Balille. Illallisen ja yömyssyjen jälkeen kaaduimme matkapäivän rasittamina nukkumaan.

Juhannusaatto Alorilla (19.6)

Ajelimme noin viisi tuntia Alorin kapeilla, mutkaisilla ja kuoppaisilla teillä. Lukuisat kylät kirkkoineen tai moskeijoineen vilistivät ohitse ja välillä maisemassa oli riisipeltoa, merta tai heinikkoa. Kuljettajamme ei puhunut sanaakaan englantia, mutta niin vain Lonely Planetin ja elekielen avustuksella Mika sai kysyttyä kuljettajaltamme paikallisten pureskelemasta betel-pähkinästä. Eipä aikaakaan, kun kuljettajamme pysähtyi kojun viereen, jossa ko. pähkinöitä myytiin ja hinta oli huimat 2000 IDR (n. 0,15 eur). Paikallisten ja kuljettajan esimerkillä Mika pureskeli ko. pähkinää. Suu värjäytyi punaiseksi, mutta vanha nuuskan käyttäjä ei tuntenut sen kummempia vaikutuksia paikallisten suosimasta huumeesta. Betelistä ei siis ollut rohtoa juhannusillan ratoksi.
Kanamme tepastelu ja lento on loppunut. Ajoissa hotellimme henkilökunta alkoi valmistella kanaillallistamme ja tarkkailimme sen valmistumista pitkin iltaa. Edelleen ”juhannusyrtit” olivat hakusessa ja niinpä Mika innostui, kuin naapuriksemme saamamme englantilaisen kaverin opas, kertoi tietävänsä, mistä paikallista pontikkaa arakia saa. Niinpä hän lähti oppaan kanssa koluamaan paikallisia sivukujia ja löytyihän sitä. N. 1,5 litraa arakia maksoi n. 2 euroa. Halpaa!
Kanaillallinen oli herkullinen ja arak maistui niin Mikalle, Riikalle kuin yhdelle hotellin tytöistäkin! Good arak!!! Vain sauna ja koivuvihta puuttuivat perinteisestä juhannuksesta.

Kapteeni kadoksissa (18.6.)

Aamulla satamassa kävi ilmi, että kapteenimme oli kadoksissa. Eilen olimme jo kadottaneet laivapojan. Kapteeni oli katsonut paremmaksi lähteä moskeijan korjaushommiin ja niinpä matkaan lähdimme me ja sukellusoppaamme sekä hänen poikansa Kevin. Koska 5-vuotiaalle ei ihan vielä voi jättää laivaa hoidettavaksi koko sukelluksen ajaksi, meidän täytyi sukeltaa tänään ilman opasta. Hyvin se meiltä onnistui!
Eilen illallisella Mika keksi, että jotta juhannusillallisemme onnistuu, meidän täytyy hankkia kokonainen kana grillattavaksi. Yleensä täällä kana on paloiteltu paloiksi ja koskaan ei voi tietää, millaisen palan saa syötäväkseen. Viesti pyynnöstämme oli mennyt perille. Palattuamme sukelluksilta juhannusillallisemme juoksenteli pitkin pihaa ja pian se oli Kevinin ”hellässä” käsittelyssä. Kunhan vain ei liha aivan sitkistynyt moisesta kohtelusta… Ja toivottavasti kanamme ei karkaa ennen huomista iltaa!
Takana on 18 päivää, 35 sukellusta ja noin 30 tuntia veden alla. Alkaa tuntua, että kidukset kasvavat ja räpylät alkavat muodostua, joten on aika siirtyä tutustumaan maisemiin veden pinnan yläpuolella…

Kabar baik! (17.6.)

Pitkien yöunien jälkeen heräsimme virkeinä tähän aamuun. Laivalla meitä odotti saksalainen tyttö sekä kolme orpokodin lasta Kevinin lisäksi. He olivat kaikki tulossa päiväretkelle kanssamme. Innokkaasti lapset solmivat naruista solmuja ja bongasivat delfiinejä mereltä.
Päivän sukellusten jälkeen ajoimme kaupungille hakemaan lentolippuja. Päätimme bemon asemesta kävellä takaisin hotellille. Matkan varrella ”hello mister, hello missis, apa kabar?” kaikuivat peräämme (kuinka voitte?). Lonely Planetin lyhyen kirjakurssin perusteella osasimme vastata tähän kysymykseen kabar baik, kaikki ok.
Totesimme, että kaupungin yleisilme on nuhjuinen ja roskainen. Jo aiemmin olemme tulleet siihen tulokseen, ettei täällä ole minkäänlaista jätehuoltoa. Kaikki roskat tuntuvat päätyvän joko kadulle, pihalle tai mereen. Pieniä kauppoja, joista saa vettä, limua, olutta ja tupakkaa on paljon. Muutama vaatekauppa, huonekalukauppa ja biljardisali (!) on bongattu, mutta tähän asti emme ole nähneet yhtään ravintolaa, joten juhannusjuhla on yritettävä järjestää hotellille. Täytyy olla ajoissa liikkeellä, sillä hotellimmekaan keittiö ei turhia aineksia varastoi (ymmärrettävää, sillä olemme ainoat asiakkaat). Voisi siis todeta, että Kalabahi ei ihan tällaisenaan vielä houkuttele muita turisteja kuin sukeltajia ja kalastajia.

Opitaan indonesiaa (16.6.)

Aurinko paahtoi jo heti aamusta kuumasti. Illat ja yöt täällä Alorilla ovat olleet mukavan viileitä n. 22 C, mutta eilen ilta oli kostean kuuma, mikä enteili ilmeisesti kuumaa päivää. Saimme sukellusretkellemme mukaamme sukellusoppaamme pojan Kevinin (5 v.). Hän on nuoresta iästään huolimatta kuin kotonaan veneellä ja viipottaa pitkin laivaa, jossa on vain matalat suojakaiteet. Hän myös kalastaa ison miehen ottein ja sitoo näppärästi kuolleen kalan siiman päähän syötiksi. Harvalta 5-vuotiaalata suomalaislapselta moinen onnistuisi.
Tunsimme olomme tänään uupuneeksi. Saattoi johtua tämän päivän kuumuudesta tai sitten aikaiset aamuherätykset alkavat ottaa veronsa. Niinpä sukelsimme tänään vain kaksi sukellusta ja palattuamme hotellille menimme pitkille päiväunille.
Mika heräsi nälkäisenä ja meni keittiölle tilaamaan illallista. Kävi ilmi, että hotellimme viimeinenkin vähän englantia puhuva tyttö oli poissa ja sanaa chicken ei keittiössä ymmärretty. Neuvokkaana kaverina Mika haki huoneesta Lonely Planetin ja sen sanastoa käyttöä sai tilattua meille paistettua kanaa – ainakin toivottavasti! Tästä innostuneena ilahdutimme myös paikallista kauppiasta yrittämällä tervehtiä ja tehdä ostoksia indonesiaksi.
Illallinen oli juuri sitä, mitä Mika oli tilannut. Hyvä alku indonesian opinnoille!

Pesukoneessa (15.6.)

Yllätyimme positiivisesti, kun saimme aamiaiseksi juuri sitä, mitä olimmekin tilanneet. Vatsat täynnä lähdimme päivän sukelluksille. Mika oli toivonut saavansa nähdä vasara- ja valashaita. Niinpä ensimmäinen kohteemme oli paikka, jossa näitä molempia on silloin tällöin mahdollista nähdä. Ennakkoon oppaamme kertoi meille kohteen mahdollisista kovista virtauksista, mutta vasta sukelluksella meille selvisi miten kovista. Virta puski meitä milloin eteen ja milloin taakse ja vastaavasti ylös ja alas (tällaisia virtauksia kutsutaan pesukonevirroiksi). Räpylät viuhuen yritimme edetä oppaamme perässä kohti suojaisampaa paikkaa. Virta oli lopulta niin voimakas, että Mika roikkui korallista kiinni pitävän oppaan pullossa ja Riikka piti kynsin ja hampain kiinni korallista. Tässä kohtaa oppaamme teki viisaan päätöksen ja lähdimme ajautumaan virran mukana vinhaa vauhtia. Emme enää taistelleet virtaa vastaan vaan katselimme ohi lipuvia koralleja ja kaloja. Ei ehkä kaikkein miellyttävin sukelluskokemus, mutta erittäin opettavainen. Mika totesi sukelluksen jälkeen, että täytyy ehdottomasti olla paremmassa kunnossa, mikäli haluaa mennä isoja kaloja katsomaan, sillä tunnetusti isot kalat viihtyvät kovissa virroissa.
Tämän jälkeen kaksi muuta päivän sukellusta olikin sitten hidasta ja mukavaa lipumista virran mukana. Riikka oli toivonut saavansa nähdä frogfishejä (antennikrotti), jotka ovat merien kameleontteja. Ne liikkuvat kävellen pohjaa pitkin rintaeviensä varassa ja ovat melko huonoja uimareita, mutta niillä on silti merien nopein liike. Saalistaessaan ne avaavat suunsa ammolleen ja imaisevat saaliin sisäänsä niin nopeasti, ettei ihmissilmä sitä pysty erottamaan eikä edes videon tarkastelu kuva kuvalta pysty tallentamaan, mihin saalis häviää. Niinpä oppaamme toteutti Riikan toiveen ja etsi meille kaksi erilaista frogfishiä (ks. kuvat). Uskomattomia otuksia!!!
Sukellusten jälkeen lähdimme kaupungille ja luulimme törmänneemme länsimaalaiseen poikaan, mutta kävi ilmi, että hän olikin paikallinen albiino, joita täällä on kuulemma melko paljon. Liikuttuamme kaupungilla olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että olemme sukellusoppaamme lisäksi ainoat länsimaalaiset täällä 60 000 asukkaan saarella. Ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä. He haluavat kaikki tervehtiä meitä ja kaupoissa kertoa tarinoitaan omalla kielellään. Vain harvat täällä puhuvat englantia edes hiukan, joten ikävä kyllä suurin osa tarinoista jää meiltä ymmärtämättä.
Tutustuimme paikallisbusseihin bemoihin jo Labuan Bajossa, mutta täällä nämä bemot ovat todellisia nähtävyyksiä ja matkanteko niissä melkoinen elämys. Bemojen ikkunat on teipattu täyteen kuvatarroja, tuulilasiin on jätetty ehkä n. 15 cm:n levyinen tähystysaukko ja tämän lisäksi tuulilasista roikkuu jos jonkinlaisia maskotteja. Ei taitaisi mennä ihan suomalaiselta poliisilta läpi… Bemoissa on myös suuret kaiuttimet, joista soitetaan kovalla musiikkia. Vain pussikalja puuttuu ja tunnelma olisi kuin paremmassakin kuppilassa!