pe 25.6. Juhannusaatto

Aamulla Mika heräsi vähän ennen kello kuutta. Olo tuntui paremmalta ja kuume oli poissa. ”Joko lähdetään sukeltamaan?” Mika huuteli Riikalle, joka vielä nukkui. Helppohan se kaverin on huudella, kun on nukkunut vajaan puolentoista vuorokauden aikana 24 tuntia!
Laitoimme nopeasti tavarat kasaan ja lähdimme aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen meidät esiteltiin meidän divemasterille Fendille. Täällä Divers Lodge Lembehissä meillä on käytettävissä oma vene ja oma opas sekä rajaton määrä sukelluksia. Niinpä Mika pyysi poikia lastaamaan tarpeeksi nitroxilla täytettyjä pulloja matkaan mukaan. Emme todellakaan aikoisi tyytyä vain pariin sukellukseen.



Lembeh Strait on yksi maailman parhaista muck diving kohteista. Täällä monet sukelluskohteet ovat ensivaikutelmaltaan suorastaan rumia. Hiekkapohja, jonka päällä lilluu jos jonkinlaista roskaa. Näkyvyyskin on paikoitellen melko samea. Mutta mitä kaikkea tuolta ”roskan” seasta löytyykään? Ensimmäiset kolme sukellusta sukellettumme totesimme, että olimme jokaisella sukelluksella nähneet jotakin uutta. Ensimmäisellä näimme pienen pienen merihevosen, toisella karvaisen frogfishin ja kolmannella sukelluksella divemasterimmekin tuuletti, kun näimme blue-ringed octopusin (mustekalan). Tätä kyseistä lajia ei kuulemma ihan joka sukelluksella tavatakaan, joskus saattaa mennä jopa kuukausia ilman havaintoja. Olimme siis todella onnekkaita, kun saimme nähdä sen heti ensimmäisillä sukelluksillamme täällä!
Päivän viimeinen sukellus oli auringonlaskun aikaan Divers Lodge Lembehin kotiriutalla, jossa mandariinikalat asuvat. Auringon laskiessa saatoimme seurata näiden kalojen kosiomenoja. Juhannuksen kunniaksi taikoja tehtiin! Hauskaa juhannusta kaikille!

to 24.6. Sairastelua

Jo lennolla Balilta Manadoon Pohjois-Sulawedelle Mikan vatsa oireili. Yöllä hän sai juosta useamman kerran vessassa ja aamulla hänellä oli 38 C kuumetta. Hienoa, tänään ei siis ainakaan sukellettaisi! Voisiko mahatauti osua huonompaan ajankohtaan? Vai onko sittenkin kyseessä dengue-kuume? Vai salmonella?
Mika vietti päivän nukkuen ja heräsi aina silloin tällöin Riikan pakottaessa häntä juomaan ja syömään edes vähäsen jotakin. Illalla kuumetta oli edelleen ja päätettiin, että jos se ei ole aamulla ohitse, niin sitten menemme lääkäriin verikokeisiin. Mika meni nukkumaan vakuuttuneena, että aamulla hän on sukelluskunnossa. Noinkohan?

ke 23.6. Kohti Manadoa (Pohjois-Sulawesi)

Kimpsut ja kampsut oli jälleen kerran laitettu kasaan ja aika jättää jäähyväiset Labuan Bajolle. Kaupungille, joka oli vuoden aikana ottanut melkoisia edistysaskeleita. Edistyksestä huolimatta me pidimme enemmän vuoden takaisesta Labuan Bajosta ja olemme iloisia, että tämä ei ollut ensivierailumme. Kasvava turismi tuo ainakin toivottavasti paikallisille lisätuloja, mutta ikävä kyllä samalla kaupunki menettää jotakin sen alkuperäisestä tunnelmasta.


Labuan Bajosta lensimme Denpasariin Balille, jossa meillä oli kuuden tunnin odotus ennen jatkolentoa Manadoon Pohjois-Sulawedelle. Sen sijaan, että olisimme jääneet kentälle odottelemaan, ajoimme taksilla Kutalle lounaalle. Labuan Bajossa oli ollut jonkin verran turistihulinaa, mutta ei alkuunkaan siinä mittakaavassa kuin Kutalla. Meille lounas ja muutamat kaupat oli juuri sopiva annos tätä.




Ennakkoon meitä oli varoiteltu, että lento Manadoon on aina myöhässä. Itse asiassa sukelluskeskuksemmekin pyysi ilmoittamaan kun, ei jos, lento on myöhässä. lloiseksi yllätykseksi lento oli tällä kertaa aivan ajallaan ja saavuimme Manadoon klo 22.10. Meitä oli sukelluskeskuksen auto vastassa ja matka jatkui autolla tunnin verran Bitungin kaupunkiin, jossa siirryimme veneeseen. Venematka kesti n. 15 minuuttia ja sitten olimme vihdoinkin perillä! Väsyneinä pitkästä matkapäivästä kävimme nukkumaan ja mielessä olivat jo tulevat sukellukset kohteissa, joista pitäisi löytyä jos jonkinlaisia pieniä ja vielä pienempiä otuksia.

ti 22.6. Vapaapäivä

Oli vapaapäivän aika. Tuttuun tapaan, kuten aiempinakin aamuina, heräsimme ensimmäisen kerran klo 4.45 äänekkäisiin rukouskutsuihin. Meidän puolestamme kukin saa uskoa ihan mihin haluaa, mutta uskonnon ei pitäisi olla näin äänekästä ja vieläpä niin aikaisin aamulla! Rukouskutsuihin heräävät myös kaikki seudun kukot ja niinpä ne aloittavat aamukonserttinsa jo hyvissä ajoin ennen auringon nousua. Muutaman hetken päästä ensimmäiset kalastusveneet lähtevät liikenteeseen. Niiden moottorit pitävät kovaa helikopterimaista ääntä. Voisi siis sanoa, että klo 4:stä lähtien herkempiuniset eivät pysty tässä kaupungissa pahemmin nukkumaan, etenkin kun talojen seinät ovat ohuttakin ohuemmat. Meillä onneksi unenlahjoja on ja tänäkin aamuna jatkoimme unia aina klo 8 asti.
Hotellimme aamiaistarjoilu on surkea ja vapaapäivän kunniaksi päätimme mennä ravintola Corneriin aamiaiselle. Olimme aiemmin bonganneet, että heillä on listalla amerikkalainen aamiainen. Tilasimme aamiaisen ja ensin saimme pöytään hedelmälautasen. Hiukan myöhemmin meille tuotiin kahvi ja tee. Sitten saimme odotella melkoisen tovin ennen kuin pöytään tuotiin vihdoinkin paahtoleipä, makkarat ja munat. Ei siis mitään toivoa, että leivistä olisi voinut nauttia kuuman kahvin tai teen kanssa. Olemme pistäneet merkille, että täällä Floresilla annokset tuodaan sitä mukaa pöytään kun ne keittiöstä valmistuvat ja keittiö ei pahemmin suunnittele, että saman pöydän ihmisten ruuat valmistuisivat suunnilleen yhtä aikaa. Niinpä useimmiten toinen on ehtinyt jo annoksensa syödä, kun toinen vasta saa sen. Tässä suhteessa paikallisilla ravintoloilla on vielä oppimista.
Olimme päättäneet ottaa päivän rauhallisesti ilman sen kummallisempaa ohjelmaa. Eilen kaupunkiin olivat tulleet myös aiemmin Monissa ja Bajawassa tapaamamme tsekkiläinen pariskunta. Olimme sopineet, että menemme heidän kanssa illalliselle. Oli mukava nähdä heitä vielä kerran ennen kuin matkapolkumme erkanevat. Meidän polkumme jatkuu kohti Manadoa ja he jäävät vielä muutamaksi päiväksi Labuan Bajoon ennen kuin jatkavat matkaa Balille.

pe - ma 18. – 21.6. Eagle ray, bamboo shark, white tip reef shark, scorpion fish, …

Rinca-päivän jälkeen sukelluspäivämme ovat noudattaneet samaa aikataulua. Vene on noutanut meidät aamulla klo 8 ja illalla olemme palanneet takaisin viiden kuuden aikaan. Sen jälkeen on ollut vuorossa suihku, illallinen ja sitten nukkumaan.
Olemme sukeltaneet enemmälti Komodon kansallispuiston keskiosassa. Ison aallokon vuoksi sukelsimme ainoastaan kerran puiston pohjoisosassa. Tuo päivä (su) olikin melko tapahtumarikas. Täyden kuun aika on lähellä ja sen vuoksi virrat ovat voimistuneet ja paikoitellen ne ovat olleet kovin arvaamattomat.


Ensimmäinen kohteemme pohjoisosassa oli Airstrip (manta point), joka on virtasukelluskohde. Tiedossa oli vauhdikasta menoa, varsinkin ensimmäisellä ryhmällä. Ei kuitenkaan haluttuun suuntaan! Ilmeisesti kapteenimme pudotti ryhmän hiukan liian matalaan ja jotta ryhmä olisi päässyt oikealle väylälle, olisi heidän pitänyt jaksaa puskea ensin jonkin matkaa vasten voimakasta virtaa. Ryhmän divemaster olisi ehkä juuri ja juuri tähän pystynyt, mutta muut eivät. Niinpä ryhmä ajautui hyvin matalassa vedessä kovan virran mukana noin puoli kilometriä väärään suuntaan vedenpäälliselle riutalle odottelemaan venettä.

Meidän ryhmämme pudotuspaikka oli parempi. Alkusukelluksella mekin jouduimme puskemaan läpi vastavirran päästäksemme syvemmälle ja oikealle väylälle. Raskaiden ponnisteluiden jälkeen virta kääntyi ja saimme nautiskella virran viennistä. Samalla ihailimme, kuinka kalat helposti uivat virrasta huolimatta. Sukellus oli ehdottomasti yksi parhaimmistamme. Näimme useita white tip reef sharkeja (riuttahaita), napoleoneja ja ensimmäistä kertaa bamboo sharkin, josta Mika onnistui ottamaan kuvan. Ainoastaan pala pyrstöstä jäi kuvasta puuttumaan. Hieno suoritus ajatellen, että kuvanottoon oli ehkä pari sekuntia aikaa! Aivan sukelluksemme lopuksi näimme vielä mantankin (paholaisrausku). Meidän sukelluspäiväkirjaan tuli siis merkintä uudesta hailajista ja ensimmäisen sukellusryhmän kaverit saattoivat kirjata kirjaan lokkihavaintoja. Kovin monelta ei varmasti löydy moisia havaintoja sukelluksilta!

Suurimman osan sukelluksistamme sukelsimme siis puiston keskiosissa. Siellä virrat olivat myös toisinaan arvaamattomat ja parissa paikassa, jossa meille lupailtiin mukavaa virtasukellusta, virtaa ei ollutkaan. Meille jäi erityisesti mieleen lauantain sukellus, jossa kohtasimme ensimmäistä kertaa eagle rayn lähietäisyydeltä. Upea eläin! Miten vaivattomasti se pitäytyi virrassa paikoillaan, kun me jouduimme potkimaan räpylöillä sen minkä jaksoimme pysyäksemme edes jokseenkin sen rinnalla.
Kaikista sukelluksistamme voisi sanoa, että ne ovat olleet eri lajien ilotulitusta. Viime vuoteen verrattuna näimme vähemmän mantoja ja suuria kalaparvia, mutta kyllä Komodo on edelleen kerrassaan loistava sukelluspaikka!

to 17.6. Rinca Island

Reefseekersien vene oli aamulla puoli tuntia myöhässä. Saarella oli ollut vieraita, jotka olivat nukkuneet pommiin ja heitä oli jouduttu odottelemaan. Hiukan myöhässä pääsimme siis matkaan. Päivän ohjelmana oli kaksi sukellusta ja sen jälkeen vierailu Rinca Islandilla, jossa Komodon varaanit asustelevat.
Sukelluskohteet olivat saaren läheisyydessä ja sukellukset mukavan leppoisia. Meidän lisäksemme veneellä oli saksalainen pariskunta ja ranskalainen kaveri. He lähtivät sukellusten jälkeen katsomaan varaaneita ja me jäimme saaren kahvilaan odottelemaan heitä. Oikein hyvä alku Komodon sukelluksille!
Illalla päätimme mennä syömään ravintola Corneriin. Paikka on hiljattain avattu ja se on tyyliltään hyvinkin länsimaalainen. Siellä kuten Pesonassakin oli WiFi sekä iso valkokangas varustettu MM-jalkapallo-otteluille. Tilasimme pizzat ja kun ensimmäistä kannettiin pöytäämme, totesimme, että yksikin olisi riittänyt. Pizza oli todella iso ja maistui monen päivän riisiaterioiden jälkeen taivaalliselta. Ahneuksissamme söimme molemmat pizzat viimeistä murua myöten ja sen jälkeen olimme valmiita kellahtamaan vatsojemme viereen nukkumaan.

ke 16.6. On the road again

Aamulla bussi nouti meidät klo 6.30 hotellin edestä. Poimimme muutaman matkustajan lisää kyytiin ja sitten bussi pysähtyi Bajawan kaupungin laitamille. Vartin kuluttua ihmettelimme, kuinka kauan pysähdys oikein kestää. Ilmeisesti bussi odotteli lisää matkustajia ja vasta klo 8 lähdimme uudestaan liikkeelle. Oli oikein mukavaa herätä kukon laulun aikaan ja päästä todella matkaan vasta klo 8!
Edessä oli matkaa 256 km kiemuraista vuoristotietä pitkin Rutengin kaupungin kautta Labuan Bajoon. Ohitimme lukuisia pieniä kyliä, joiden pihoilla näimme lasten leikkivän tai osallistuvan kotitöihin. Täällä Floresilla katsotaan edelleen hyväksi asiaksi, jos perheessä on paljon lapsia. Tämä on vanhempien vanhuudenturva ja monissa perheissä on 6 – 10 lasta. Suurin osa Floresin asukkaista tulee toimeen pienillä riisi-, maissi- ja kahviviljelmillä. Tulot eivät ole kovin suuret ja sen vuoksi perheillä ei ole varaa maksaa lapsien koulunkäyntiä. Niinpä useimmat lapset käyvät ainoastaan koulun alaluokat ja vain harvat jatkavat aina yliopistoon asti.


Matkan varrella näimme upeita näkymiä vuorten rinteiltä alas laaksoihin ja ohitimme lukuisia riisiviljelmiä. Ei siis välttämättä tarvitse matkustaa Balille nähdäkseen niitä. Samanlaisia pengerrettyjä peltoja löytyy täältäkin.
Vihdoinkin vähän yli 11 tunnin ja miljoonan mutkan jä mäen jälkeen olimme perillä Labuan Bajossa. Kävimme nopeasti suihkussa, jotta ehdimme sukelluskeskuksen toimistoon. Toimistolla meidät, viime vuodelta tutut asiakkaat, otettiin iloisesti vastaan ja saimme sovittua tulevien päivien sukelluksista (flunssa on meillä molemilla jo onneksi ohitse).


Päätimme syödä illallista viime vuodelta tutussa Pesonassa. Ravintolassa muovituolit olivat vaihtuneet puisiin ja yllätykseksemme siellä oli WiFi (langaton internet). Vielä enemmän hämmästyimme, kun seinälle heijastui isolle kankaalle videotykillä jalkapallon MM-kisojen ottelu! Mitä ilmeisemmin Labuan Bajosta on vuodessa tullut lähes moderni kaupunki!

ti 15.6. Retkipäivä

Lähdimme aamulla klo 8 bemolla kohti Benan ja Wogon kyliä. Toiselta hotellilta nappasimme kyytiin tsekkiläisen pariskunnan, jonka olimme nähneet pari päivää aiemmin Kelimutun kraaterijärvillä. Huvittavaa, kuinka täällä turistit kulkevat samoja teitä ja näin törmäävät matkan varrella.


Ensimmäinen kohteemme oli Benan kylä, joka on 19 km Bajawasta. Kylä sijaitsee aivan Gunung Inerie –tulivuoren (2245 m) vieressä ja kylän näköalapaikalta on upeat näkymät tulivuorelle ja alas laaksoon. Benan kylän ihmiset elävät ja asuvat vielä vanhojen perinteiden mukaisesti, vaikka generaattori on tuonutkin kylään sähkön ja sen myötä television. Vanhat uskomukset ja tavat elävät rinta rinnan kristinuskon kanssa. Kylässä oli vast’ ikään kuollut ihminen ja hänen hautajaisiaan oli vietetty uhrimenoin. Puolet uhratusta siasta näimme katolla, johon se oli nostettu aurinkoon kuivumaan. Tuore hautakumpu kukkineen löytyi kylän pihamaalta. Floresilla on tapana, että tärkeimmät perheenjäsenet haudataan omalle kotipihalle ja vähemmän tärkeät kylän ulkopuolelle. Tämän takia lähes jokaisen talon pihalta löytyy hautakumpu risteineen.

Benasta jatkoimme matkaa Wogon kylään, joka on yksi alueen suurimmista perinteisistä kylistä. Kylän pihalta löytyi 9 ngadhaa ja bhagaa (pieniä ”taloja”, jotka symboloivat miestä ja naista), jotka kertovat, että kylässä on yhdeksän klaania tai sukua. Pienen matkan päässä kylästä paikassa, jossa Wogon kylä on joskus aiemmin ollut, on edelleen ”esi-isien haudat”, suuret kivimuodostelmat, joita edelleen käytetään seremonioissa. Ihmettelimme, kuinka nämä kivet on joskus saatu tuotua paikoilleen.

Wogon kylästä jatkoimme matkaa oppaamme Ervinin kotikylään hänen omaan kotiinsa lounaalle. Matkalla pysähdyimme katsomaan kyläläisten kahvi- ja vaniljaviljelmiä. Saavuttuamme Ervinin kotiin hänen äitinsä otti meidät ystävällisesti vastaan. Seurasimme, kuinka Ervin laittoi meille nuudeleita ja paistettua kananmunaa lounaaksi avotulella. Lounaan jälkeen Ervin esitteli meille talon keskihuoneen. Kaikissa perinteisellä tyylillä rakennetuissa taloissa on tämä huone ja se on ollut talon ”pään” huone. Ervinin tapauksessa se on ollut kuninkaan huone. Näin meille selvisi, että olimme lounastaneet kuninkaallisessa talossa! Huonetta käytetään edelleen kylän päämiesten kokouksissa neuvottelutilana. Kaikkiaan voi sanoa, että lounas oli hieno kokemus.

Lounaan jälkeen tutustuimme voimalaitokseen, joka tuottaa sähköä tulivuoren tuottamasta höyrystä - kovin ekologista täällä Indonesiassa, jossa ympäristöasioihin ei pahemmin vielä kiinnitetä huomiota. Mm. kaikki roskat heitetään kadulle, maastoon tai mereen ihan huoletta.
Voimalaitokselta matka jatkui Bajawan kautta boxing villageen, nyrkkeilykylään. Ko. kylässä harjoitetaan nyrkkeilyä ja pari päivää aiemmin Bajawassa oli ollut ottelu, jossa paikallinen kaveri oli otellut thaimaalaista kaveria vastaan. Voitto oli tullut bajawalaiselle. En tiedä, mistä nyrkkeilytaidot tulevat, sillä Ervinin mukaan kylässä ei harjoitella nyrkkeilyä. Mitä ilmeisimmin nyrkkeilytaidot on saatu äidinmaidosta (?).
Retkipäivämme viimeinen kohde oli kuumat lähteet. Nimensä mukaan lähteiden vesi oli todella lämmintä, arviomme mukaan reilusti yli 40 C. Tsekkiläinen pariskunta oli fiksusti ottanut saippuan ja shampoon mukaan – olihan tiedossa kuuma kylpy ja vielä monen kylmän suihkun jälkeen! Kuumien lähteiden jälkeen olo oli kuin olisi saunassa käynyt. Naama punoitti ja jälkihiki nousi ihon pintaan. Ihanan lämmin olo jatkui koko matkan takaisin hotellille, vaikka ilma olikin jo auringon laskettua viilennyt.
Illalla nukahdimme tyytyväisinä retkipäiväämme ja mielessämme oli jo tuleva bussimatka Labuan Bajoon…

ma 14.6. Bajawa

Olimme päättäneet nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Yllätykseksemme heräsimme kuitenkin jo puoli yhdeksältä. Nautimme aamiaisen parvekkeella katsellen kaunista vuoristonäkymää ja nauttien lämmöstä, jota aamuaurinko toi tullessaan. Bajawa on 1100 metrin korkeudessa ja yöt täällä ovat viileitä. Riikan piti ohuesta peitosta huolimatta laittaa sukat ja huppari yöksi päälle ja Mika totesi, että jos olisimme kotona, olisi aika laittaa takkaan tuli.
Bajawa on viehättävä kaupunki. Talot on ympäröity kauniilla puutarhoilla, joissa mm. ruusut kukkivat kauniisti. Kaupungista löytyy pieniä kauppoja ja suuri tori tai basaari, jonka lukuisiin käytäviin on helppo eksyä. Kaupan torilla oli kaikkea mahdollista aina muovikipoista ja vaatteista vihanneksiin ja hedelmiin.

Onnistuimme saamaan kiinni paikallisen oppaan Ervinin. Hän on Bajawan ainoa naisopas ja olimme saaneet hänestä suositukset brittiläiseltä pariskunnalta. Ervin tarjosi meille sopivan hintaisen retkipaketin. Lisäksi hän lupasi, että retki tulee vieläkin edullisemmaksi, mikäli hän saa haalittua pari ihmistä lisää mukaan. Illalla Ervin soitti, että toinen pariskunta on löytynyt ja että jaamme retken hinnan puoliksi. Kannatti siis nukkua yön yli ja jatkaa neuvotteluja retkipaketista!

su 13.6. Kelimutu

Seisoimme aamulla klo 4.30 tienreunassa ja odottelimme autokyytiä Kelimutun kraaterijärville. Kuskia ei kuulunut ja ei auttanut muu kuin lähteä herättelemään majatalon isäntää. Hän soitteli kiivaan kuuloisen puhelun ja pian näimme läheiseltä pihalta peruuttavan auton valot.


Kelimutun kansallispuiston parkkipaikalla näimme, että aamu on jo valkenemassa. Ripein askelin lähdimme kulkemaan viimeistä taivalta kohti kraaterijärviä, sillä niiden kerrotaan olevan kauneimmillaan juuri auringon noustessa. Polku johti T-risteykseen, jossa ei ollut mitään merkintää, mihin suuntaan tulisi matkaa jatkaa. Englantilainen pariskunta ihmetteli samaa ja niinpä päätimme kaikki jatkaa suoraan ylös rinnettä varoituskyltistä huolimatta. Totesimme vain, että se on varmaan laitettu varoittamaan jyrkästä rinteestä. Meille, Mt. Kinabalun huipulle kiivenneille, rinne oli helppo, mutta ylhäällä totesimme, että seisoimme yhden karaaterijärven reunalla ja ihmettelimme, että missä kaikki muut järviä katsomaan tulleet ovat. Sitten huomasimme salamavalon välähdyksen n. 400 m päässä sijaitsevan vuoren huipulla, jonne näytti johtavan portaat ja turvakaitein suojattu tie. T-risteyksestä olisi siis pitänyt kääntyä vasemmalle! Jälkikäteen juteltuamme eri ihmisten kanssa lähes 90 % on toiminut samalla tavoin kuin me. Ei siis mitään kunnioitusta varoitusmerkkejä kohtaan!

Jatkoimme kraaterin reunaa seuraten takaisin merkatulle polulle ja saavuimme sopivasti huipulle samaan aikaan kun aurinko nousi. Taivas oli puolipilvinen, mutta siitä huolimatta maisemat kolmelle kraaterijärvelle ja niiden ympäristöön oli upeat.
Nämä järvet ovat paikallisille pyhiä ja legendan mukaan kuolleiden sielut menevät näihin järviin. Nuorten ihmisten sielut päätyvät Tiwu Nuwa Muri Koo Faihin lämpöön (vaalean vihreä), vanhojen ihmisten Tiwi Ata Mbupun kylmyyteen (tumman vihreä) ja ilkeiden ihmisten Tiwi Ata Poloon (musta). Värinsä järvet saavat niihin liukenevista mineraaleista ja ne vaihtelevat esim sadekauden vaikutuksesta.

Palattuamme järviltä takaisin majatalolle söimme aamiaisen, pakkasimme tavaramme ja siirsimme ne tien varteen. Olimme päättäneet kokeilla reppureissaajana olemista ja oli aika odotella bussia Bajawaan. Tarkkaa aikataulua bussille ei ollut. Paikalliset sanoivat sen saapuvan n. 9 – 10 aikaan. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen bussimme, Bajo Express, saapui. Käytännössä tämä bussi oli pakettiauto, johon oli asennettu istumapaikat 11 henkilölle. Saimme paikkamme bussin perältä ja 180 km matka kohti Bajawaa saattoi alkaa.

Matka taittui rattoisasti pitkin kiemuraisia vuoristoteitä pitkin. Ennakkoon hiukan jännitimme, kuinka pissatauot onnistuvat, mutta bussi pysähtyi aina pyydettäessä tien reunaan. Endessä bussi pysähtyi ravintolan eteen ja kuski sanoi lunch time. Saavuimme Bajawaan viiden ja puolen tunnin matkan jälkeen. Bussimme piti jättää meidät Bajawan bussiterminaaliin, joka on 3 km kaupungin keskustasta. Saavuttuamme terminaalin kohdalle kuskimme kysyi ”what hotel?” ja ystävällisesti ajoi meidät hotellin oven eteen. Uskomatonta palvelua!

Illalla aloitimme tiukat neuvottelut seuraavalle päivälle tarkoitetusta päiväretkestä läheisiin kyliin ja kuumille lähteille. Neuvottelut käytiin Lucas nimisessä ravintolassa, jossa paikalliset oppaat hengailevat asiakkaita etsien. Jostakin syystä päiväretkien hinnat ovat nousseet huimiin lukemiin. Ts. joku p:leen turisti on maksanut huimaa ylihintaa. Päätimme, että jatkamme tinkimistä huomenna ja vietämme lomapäivän Bajawassa ilman sen suurempia suunnitelmia. Huomenna on vihdoinkin aamu ilman herätyskelloa!

la 12.6. Kohti Floresia

Aamulla Mika oli edelleen flunssainen ja totesimme, että sukellukset voisi unohtaa vielä muutaman päivän ajan. Niinpä päätimme ottaa käyttöön B-suunnitelman ja tutustua ensin Floresin saareen matkaten maitse Endestä kohti Labuan Bajoa.


Lentomme lähestyessä Endeä kapteeni ilmoitti, että näkyvyys Endessä on niin huono, että joudumme lentämään Maumereen. Harmittelimme ensin tätä muutosta, mutta hetken mietittyämme tajusimme, että ainakin Suomessa tällaisessa tilanteessa järjestetään jonkinlainen kuljetus matkakohteeseen. Niin täälläkin ja meillehän se sopi! Tie Maumeresta Endeen vie ohi Moni nimisen kylän, joka oli meidän ensimmäinen määränpäämme. Saimme siis ilmaisen taksikyydin kohteeseemme – ei huono!
Matka Maumeresta Moniin on 98 km pitkin kapeaa serpentiinitietä yli lukuisien vuorien. Reitti ei sovellu heikkohermoisille. Aina auton toiselta puolelta löytyi monien kymmenien metrien pudotus ja kapealla tiellä kahden auton kohtaaminen oli jännittävä tapahtuma. Toivottavasti kaikki matkan varrella kohtaamamme kanat ja kukot ovat vielä elossa, sillä kuskimme vain tööttäsi niille ja painoi samalla kaasua.

Vajaan kolmen tunnin ajon jälkeen saavuimme Moniin, joka sijaitsee 800 m korkeudessa ja jossa asustaa n. 800 ihmistä. Asettauduimme mukavaan Watugana majataloon, jonka kuistilta on kaunis näkymä vuorille ja laaksoon. Illastimme läheisessä ravintolassa ja söimme paikallista herkkua Moni Cakea, jonka perusaineksena on perunamuussi. Oikein herukullista!
Aamulla on herätys klo 4.20 ja suuntana on Kelimutu ja auringonnousu kraaterijärvillä.

pe 11.6. Flunssaa ja futista

Aamulla heräsimme klo 7 nukuttuamme 10 tunnin yöunet. Mikan olo oli niin kurja, että päivän sukellukset oli pakko peruuttaa. Oli jälleen aika soittaa Dr. Nisalle. Nyt olemme sitten molemmat antibioottikuurilla ja lisäksi on pillereitä kaikkiin mahdollisiin flunssan tuomiin oireisiin. Lääkäri on täällä muuten melko kallis, ainakin tällainen, joka tulee kotikäynnille. Onneksi meillä on vakuutus.




Padang Bai on saanut oman sporttibaarin. Topi Innin yhteyteen on rakennettu uusi baari, jonka avajaiset ajoittuivat sopivasti jalkapallon MM-kisojen avajaispäivään ja –otteluun. Niinpä mekin katselimme ensimmäisen puoliajan Etelä-Afrikka vs. Mexico ottelusta arak orangea siemaillen. Uskomme, että baari saa paljon asiakkaita tulevina kisapäivinä.
Tavarat on pakattu ja aamulla matka jatkuu kohti Labuan Bajoa Floresin saarella.

to 10.6. Stone fish

Tuttuun tapaan kello herätti klo 7. Aamiaisen jälkeen Mika suuntasi päivän sukelluksille ja Riikka jäi hotellille lepäämään. Tohtorin määräämät dropit ovat sen verran vahvoja, että edes naapurissa olevan rakennustyömaan meteli ei häirinnyt unia. Tosiaan hotellimme naapurista on hävinnyt Kerti Inn, jonka tilalle rakennetaan uutta rakennusta melko perinteisin menetelmin. Rakennusmelusta voi erottaa ainoastaan käsisahan ja vasaran äänet. Sirkkelit ja naulapyssyt eivät ole vielä löytäneet tietä tälle työmaalle.


Mikalla oli onnistuneet kaksi sukellusta. Kohteina oli Mimpang ja Tepekong, joista jälkimmäinen piti jättää väliin voimakkaiden pystyvirtausten vuoksi. Palkintona kohteen vaihtumisesta Mika näki ensimmäisen kerran Stone fishin, joka on yksi myrkyllisimmistä merten kaloista. Ulkonäöltään se ei ole kovin vaarallisen näköinen, mutta nyrpeä ilme toimii hyvänä viestinä.
Illalla tuuli yltyi tuttuun tapaan ja pian saimme melkoisen sadekuuron niskaamme. Onneksi tällä kertaa kuuro meni puolessa tunnissa ohitse ja niin pääsimme kuivina syömään illallista läheiseen Puri Rai hotelliin.
Illallisella Mikankin nenä alkoi vuotaa ja meitä molempia alkoi väsyttää armottomasti. Toivotaan, ettei flunssa iske Mikaankin, sillä silloin myös hänen sukellukset ovat vaarassa.

ke 9.6. Padang Bai

Herätyskello oli viritetty klo 7 kohdalle, jotta ehtisimme varmasti päivän sukelluksille mukaan. Olimme jo ennakkoon soitelleet Padang Bain eri sukelluskeskuksille ja todenneet, että hinnat vaihtelivat yllättävän paljon eri keskuksien välillä. Samalla selvisi, että kaikilla keskuksilla oli vähän asiakkaita. Viime vuonna tähän saman aikaan oli paljon asiakkaita, mutta tänä vuonna ei. Vaikuttaneeko Euroopan huono taloudellinen tila vai jalkapallon MM-kisat turistien määrään?
Aamulla kävi ilmi, että Riikan pieni nuha oli pahentunut ja kuumekin oli noussut. Selvää oli, että tänään Mika saisi lähteä yksin sukeltamaan. Suuntasimme viime vuodelta tuttuun sukelluskeskukseen, josta Mika sai sukellusseuraa ja Riikka paikallisen Dr. Nisan numeron.

Mikalla oli onnistuneet sukellukset ja Riikka sai Dr. Nisalta antibiootteja ja flunssalääkettä, jotka toivottavasti taltuttavat taudin nopeasti.
Illalla kävelimme Topi Inniin syömään. Taas kerran törsäsimme ja tilasimme viiniä ruuan kanssa. Vielä ennen nukkumaan menoa kävimme yömyssyillä Kinky Reggae baarissa, jossa meidät, vanhat asiakkaat, otettiin iloisesti vastaan. Paikalla oli soittamassa live bändi, jota olisi ollut mukava kuunnella pidempäänkin, mutta sukellukset ja flunssa painoivat silmiä ja niin palasimme ajoissa hotellille nukkumaan.

ti 8.6. Aurinkoa kohti

Aamulla klo 7 lähdimme taksilla kohti lauttasatamaa. Päätimme törsätä ja ostimme nopeasta lautasta VIP-paikat.VIP-osasto osoittautui melkoiseksi elämykseksi. Ilmastoitu tila oli kalustettu vanhoilla lentokoneen business-luokan tuoleilla. Seinällä oli iso TV, jossa soi Abban Mamma Mia karaokeversiona. Pian Abba vaihtui paikalliseksi musiikiksi, joka ei muuten ole kaukana meidän iskelmämusiikista. Täällä voisi olla saumaa Mattilan sisaruksille, Kari Tapiolle ja muille iskelmätähdillemme. Edessämme istuvat paikalliset kaverit lauloivat ja viihdyttivät meitä innokkaasti koko matkan. Tosin emme ole aivan varmoja, viihdyttikö heidän laulunsa kaikkia kanssamatkustajia…
Banda Acehista lensimme Jakartan kautta Balille. Denpasarin kentälle laskeuduimme illalla klo 22. Taksimme kysyi, voiko hän ottaa ystävänsä tai siis veljensä matkaseuraksi kyytiin mukaan. Meillä ei ollut mitään tätä vastaan, mutta hiukan ihmettelimme, kun veli olikin sisko.
Puolilta öin olimme vuoden takaa tutun hotellin edessä Padang Baissa. Hotellin vastaanotto oli pimeä, mutta taksimme kurvattua ovelle, näimme liikettä ja pian tuttu tyttö oli ottamassa meitä iloisesti vastaan. Saimme vanhan huoneemme, jonka mukavaan sänkyyn oli ihana kellahtaa pitkän matkan uuvuttamina.

ma 7.6. Pimeä pullo

Aamu valkeni edellisten kaltaisina. Ensin vaikutti, että hiukan kirkastuu, mutta heti seuraavassa hetkessä satoikin taas. Oli siis helppo tehdä päätös, että huomenna lähdemme etsimään aurinkoa Balilta!
Tulevan lennon vuoksi sukelsimme ainoastaan yhden sukelluksen aamulla. Sukelluksen jälkeen laitoimme varusteet kuivumaan. Sadekin oli sopivasti hiukan laantunut, joten lähdimme kävelemään rantaa pitkin ja lounastimme mukavassa ravintolassa, josta päätimme tilata illallisen jo ennakkoon. Lounaan aikana vanha pappa tuli tarjoamaan meille hunajan näköistä juomaa limupullossa - pimeää pulloa siis. Islamilaisen Sharia-lain vuoksi Acehissa alkoholin myyminen on kiellettyä, mutta kuten arvata saattaa pimeitä pulloja on saatavilla. Uteliaisuuttamme ostimme pullollisen juomaa ja hotellilla totesimme, että se oli niin pahaa, ettei edes Coca Cola pystynyt peittämään makua. Mysteeriksi jäi, mitä juoma oli…

Etukäteen tilaamamme illallinen oli herkullista kanaa, riisiä sekä tapiokan lehtiä. Illallispöydässä juttelimme hollantilaisen pariskunnan kanssa. He olivat matkustaneet ympäri Aasiaa jo puolen vuoden ajan. Indonesiasta heidän matkansa jatkuu vielä Intiaan ennen kuin he palaavat takaisin Hollantiin. Oli ihanaa kuunnella tarinoita ja kokemuksia heidän pitkän matkan varrelta.

Mikan ja Riikan Lomasää

su 6.6. Yöllinen konsertti

Pieni sade – tätä sadetta ei ehkä enää voi kutsua pieneksi (kertoimet voi unohtaa vähäksi aikaa). Jos olette joskus sattuneet tropiikin sadekuuroon, niin sellaista on täällä ja sitä on jatkunut jo reilun vuorokauden. Hetkeksi sade on hellittänyt pieneksi tihkuksi, mutta taas on tuuli yltynyt ja kaatosade jatkunut.
Yöllä meillä oli melkoinen konsertti. Sade ropisi kattoon ja erilaiset liskot, sammakot ja ties mitkä läheisen potikon eläimet pitivät sellaista konserttia, että herkempiuninen ei olisi varmasti saanut nukuttua ilman korvatulppia. Kovin tuntuivat iloitsevan kauan kaivatusta sateesta. Meidät konsertti kuitenkin tuuditti ihanaan uneen.

Aamulla juoksimme kaatosateessa läheiseen ”ravintolaan” aamiaiselle. Onnekkaasti löysimme terassilta kaksi paikkaa, jotka olivat jokseenkin kuivia. Aamiaista odotellessamme näimme, kuinka vierestä kaatui n. 4 – 5 metrinen palmu raivokkaasta tuulesta johtuen.
Onneksi pääsimme sadetta karkuun päivän kahdella sukelluksella. Matkalla ensimmäiseen sukelluskohteeseen sade suihkusi sata kertaa paremmalla paineella kuin kylpyhuoneemme suihkusta. Sukelluskohde oli nimeltään Arus Balee, joka on saanut nimensä oikukkaista virtauksista. Sen huomasimme sukelluksen loppupuolella, kun virta vaihtoi suuntaa tuon tuostakin. Sukeltaminen oli kivaa puolen vuoden tauon jälkeen pienistä vaikeuksista huolimatta.

Toisen sukelluksen teimme Lumba Lumban kotiriutalla, mikä osoittautui todella hienoksi. Näimme oppaamme avustuksella paljon lajeja, joita on vaikea löytää itse esim. scorpion fish, frog fish, leaf fish jne. On hauska mennä jatkossa omin päin sukeltaman kotiriutalle ja yrittää etsiä näiden näkemiemme kalojen ”kodit” uudestaan.
Toisaalta, jos tämä kaatosade vain jatkuu ja jatkuu, niin lähdemme metsästämään kuivempia olosuhteita. Nyt odotamme, että sade edes hiukan laantuisi, jotta pääsisimme suht kuivina illalliselle.

la 5.6. Vihdoin perillä!

Aamulla matkamme jatkui Lion Airin lennolla Panda Acehiin luoteis-Indonesiaan. Matkalla Uleh-lehin satamaan kävimme katsomassa laivaa, joka vuoden 2004 tsunamissa oli ajautunut aallon mukana 3 km sisämaahan päin! Tällä hetkellä se on keskellä kaupunkia ja on tosi outo näkymä talojen keskellä. Sitä katsoessaan voi ehkä hiukan kuvitella, millainen tuhovoima aalloilla on ollut. Acehissa, johon tsunami iski ehkä pahiten, 800 km:n rantaviivalla noin 170 000 ihmistä kuoli ja 160 000 perhettä menetti kodin. Valtava työ on vuosien saatossa täytynyt tehdä, jotta paikat on saatu uudestaan kuntoon!

Tietojemme mukaan lautan Pulau Wehille piti lähteä klo 14. Olimme satamassa klo 12.15 ja taksikuskimme ajoi meidät lipputoimiston eteen. Tyhjästä ilmestyi mopomies, joka viittoili kuskillemme ja niinpä taksikuskimme kurvasikin meidät suoraan lautan eteen. Portit oli jo suljettu ja köysiä irroteltiin, mutta niin vain pääsimme vielä viimeisinä matkustajina mukaan. Melkoinen tuuri! Vietimme kahden tunnin matkan ”viihtyisillä” kansipaikoilla. Matkalla näimme kolme purje- tai miekkakalaa – toivottavasti ne tulevat meitä uudestaan moikkaamaan jollakin sukelluksella, jotta voimme varmistaa lajitunnistuksen.

Lautta saapuu Pulau Wehillä Sabangin satamaan. Sieltä matkamme jatkui paikallisella bemolla (pakettiautobussi) noin 40 minuutin matkan päässä olevalle Gabangin rannalle Lumba Lumban sukelluskeskukseen. Matkamme keskeytyi hetkeksi, kun katolla olevat laukkumme piti nostaa auton sisälle suojaan sateesta. Parin viime päivän aikana täällä on kuulemma ollut hiukan sateinen keli. Meitä ei onneksi pieni sade haittaa – olemmehan joka tapauksessa suurimman osan päivästä sukeltamassa…
PS. Acehin aurinko taitaa olla tehokkaampi kuin Balin. Lauttamatka kansipaikalla (varjoisella puolella) sai meidän molempien kasvot mukavan punertaviksi. Kannattaisiko suojakertoimet sittenkin ottaa käyttöön…?!

pe 4.6. Kauas on pitkä matka!

Näin saatoimme todeta, kun reilun vuorokauden matkustamisen jälkeen olimme Jakartassa ja istuimme hotellimme shuttle bussin kyydissä ihmetellen ohitse viliseviä pieniä kioskeja, korjaamoja, tiilikauppoja ja ties mitä pikkuliikkeitä. Heti saattoi havaita, että suurkaupunkiin olemme tulleet. Ihmisiä ja liikennettä oli paljon.
Lennot menivät yllättävänkin sutjakasti. Lento Istanbulista Helsinkiin oli alkulämmittelyä. Etukäteen pelkäsimme, että lähes kuuden tunnin odotus seuraavalle lennolle olisi yhtä tuskaa. Onneksi keksimme, että kentällä on loungeja, joihin voi 27 eurolla mennä viettämään aikaa. Ilmapiiri loungessa oli rauhallinen, mukaviin tuoleihin ja sohviin saattoi upota ja tarjolla oli pientä purtavaa (suolaista ja makeaa) ja juotavaa kattavasti kahveista aina väkeviin. Ennakkoon olimme kuulleet huhuja, että Istanbulin kenttä on kallis. Tämä huhu osoittautui todeksi, sillä tavallisessa kuppilassa olut maksoi n. 8 euroa! Näin ollen lounge oli loistava valinta. Suosittelemme!
Istanbulista matka jatkui Singaporen kautta Jakartaan. Lento lähti puolilta öin ja nukahdimmekin lähes heti koneen noustua ilmaan. Havahduimme, kun lentoemännät tarjosivat vesipulloja ja totesimme, että meiltä oli jäänyt ruoka- ja juomatarjoilu väliin! Niinpä jatkoimme matkantekoa leffoja katsoen ja nukkuen. Turkish Airlines osoittautui ihan ok lentoyhtiöksi. Palvelu olisi voinut olla ehkä hiukan nopeampaa, tosin Finnairin emot taitavat edelleen jäädä kakkosiksi. Ruoka oli hyvää ja saimme jopa pienet pussukat, joista löytyi silmälaput, sukat, hammasharja ja –tahna. Hyvää palvelua!