Klo 9 istuimme paikallispussin kyydissä. Olimme matkalla Sandakanista 25 km:n päässä olevaan orankipuistoon. Kyseinen puisto on avattu 1964 ja sen tehtävänä on pelastaa ja kuntouttaa orvoksi jääneitä orankeja niin, että ne voidaan vapauttaa takaisin luontoon. Tie vapauttamiseen on pitkä. Ensin vauvaorangit ovat seimessä, jossa niitä hoidetaan kuin pieniä ihmisvauvoja. Tämän jälkeen orangit pikku hiljaa opettelevat orankina olemisen taitoja, joista tärkein on puissa kiipeäminen. Noin kolmen vuoden vanhana orangit ovat oppineet tarpeeksi taitoja ja ne voidaan vapauttaa kansallispuiston sademetsään. Aluksi orangit pysyttelevät ruokintapaikkojen läheisyydessä, mutta pikku hiljaa laajentavat elinpiiriään. On orankeja, jotka aina palaavat ruokintapaikoille, mutta osaa ei enää jonkin ajan kuluttua koskaan nähdä. Voi siis sanoa, että tämä kuntoutusohjelma toimii! 
Ei kuitenkaan riitä, että orankeja saadaan kuntoutettua ja palautettua takaisin luontoon. Orankien elintila on käymässä pieneksi, koska sademetsiä hakataan. Ainakin toistaiseksi Malesian valtio on luvannut suojella tarpeeksi suuret alueet Borneon sademetsiä, jotta tämän lajin (ja varmasti monen muunkin) tulevaisuus voitaisiin turvata. Tämä puisto toimii yhtenä keinona turvata tätä lajia. Samalla kun ihmiset tutustuvat tähän ihastuttavaan ja niin ihmisen kaltaiseen eläimeen, he voivat kuulla ja oppia lajin uhanalaisuudesta ja suojelemisesta. 
Me saavuimme puistoon juuri sopivasti aamuruokinnan aikaan. Olimme onnekkaita. Saimme nähdä muutaman orankiäidin vauvansa kanssa syömässä sekä yhden erityisen leikkisän nuorukaisen! Näiden hellyyttävien eläimien katseen edessä kovinkin sydän sulaa. Aivan ihania! Uskoisin, että olemme pian yhden orankivauvan adoptiovanhempia...
Palattuamme Sandakaniin huomasimme, että oli sunnuntaimarkkinoiden aika. Kadut olivat myyntikojuja täynnä. Tarjolla oli ruokaa, leluja, vaatteita, kenkiä ja vaikka vallan mitä. Vanhan reppumme pohja repesi irti viimeisellä etapilla, joten meidän piti hankkia uusi reppu. Varmasti löytäisimme sellaisen täältä. 
Poikkesimme nestetankkaukselle yhteen baariin ja seurasimme, kuinka noin 15-vuotiaat tilasivat ensin mansikkalimonadia ja sen jälkeen vesipiipun. Ensin siemaus mansikkalimonadia ja sitten vuorotellen hönkäisy piipusta. Ilmeisesti täällä saa tupakkaa polttaa jo kovin nuoret! Pitkästä aikaa meillä oli hotellihuoneessamme televisio. Ajattelimme illalla katsoa jonkin kivan leffan, jonka jälkeen voisimme käydä nukkumaan. Lopulta katsoimme kaksi jouluaiheista leffaa. Onkohan malesialaiset jotekin sekoittaneet joulukuun 24. ja heinäkuun 24. päivän? Joka tapauksessa jouluisissa tunnelmissa kävimme nukkumaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti