Underwater Indonesia 2010

ti 6.7. Kotona taas

Helsinki otti meidät aurinkoisena vastaan, kun lentomme laskeutui ajallaan iltapäivällä Helsinki-Vantaan kentälle. Takana oli ihana loma, joka antoi meille uusia kokemuksia, mukavia tuttavuuksia ja upeita elämyksiä sekä muistoja, joita voimme taas muistella tavallisessa arjessamme.
Hyvää ja aurinkoista kesän jatkoa teille kaikille, jotka olette kulkeneet matkassamme mukana!

ma 5.7. Jakarta

Meillä oli päivä aikaa tutustua Jakartaan. Kävelymatkan päässä hotelliltamme oli tunnettu Jakartan maamerkki National Monument. 132 m korkea ”torni”, joka on tehty italialaisesta marmorista ja jonka huipun liekit on päällystetty lehtikullalla. Monumentin rakennutti edesmennyt diktaattori Soeharto. Rakennustyöt aloitettiin 1961 ja ne saatettiin loppuun vasta 1975. Jono monumentin huipulle vievälle hissille oli niin pitkä, että päätimme vain näpsiä muutaman kuvan tästä näyttävästä monumentista.
Jatkoimme matkaa kävellen ja tutustuen Jakartan liikekeskustaan ja poiketen muutamaan tavarataloon. Lopulta päädyimme Jakartan Hard Rock Cafehen, jossa söimme mahat täyteen ennen kuin lähdimme taxilla kohti lentokenttää. Oli kotimatkan aika.

su 4.7. Laukut melkein hukassa

Olimme päättäneet viettää viimeisen päivän Manadossa nauttien ihanasta hotellistamme. Uima-altaalla seurasimme, kuinka paikalliset lapset nauttivat uimisesta ja vedessä leikkimisestä. Iltapäivällä taivas alkoi tummua pilvistä ja matkalla lentokentälle alkoi sataa. Totesimme, että oli hyvä aika lähteä, kun kerran alkoi sataakin.


Lento Jakartaan kesti kolme tuntia. Hyvä tuurimme lentojen kanssa jatkui, sillä lentomme oli jälleen ajallaan perillä. Sen sijaan jouduimme odottamaan matkalaukkujamme pitkään. Ensin niiden piti tulla ykköshihnalle, mutta sitten tuli kuulutus, että ne tulevatkin vitoshihnalle. Odotimme ja odotimme, mutta lopulta laukkujen tulo vitoshihnalle ehtyi ja meidän ja muutaman muun lennollamme olleen matkustajan laukut eivät olleet vielä tulleet. Mitäs nyt? Ei kuin takaisin ykköshihnalle, josta kylttien mukaan tuli Denpasarista saapuneen koneen laukkuja. Näiden laukkujen joukosta laukkumme vihdoin löytyi. Uskomatonta sähläystä!


Ulkona meitä odotti uusi kaaos taksijonossa. Olimme päättäneet, että huolimme ainoastaan bluebird-yhtiön taksin. Niin oli moni muukin. Saimme jonotuslipun käteemme ja arvion, että noin 14 on ennen meitä jonossa. Odotellessamme vuoroamme saatoimme vain seurata ympärillä olevaa härdeliä. Ihan tällaista ei taida meno olla koskaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla? Lopulta vuoromme tuli ja pääsimme matkaan kohti hotelliamme.
Hotellimme oli vähintään yhtä ihana kuin Manadon hotellimmekin. Ei siis ihme, että nukahdimme miltei heti pehmeiden vällyjen väliin.

la 3.7. Puhtaat lakanat ja hyvää ruokaa

Cobra bändin Freddy odotti meitä Manadon satamassa. Matkalla hotellille koukkasimme Lion Airin toimiston kautta ostamaan meille lentoliput Jakartaan. High season on alkanut ja sen myötä lippujen hinnat ovat pompsahtaneet ylös. Harmittelimme, ettemme älynneet ostaa lippuja jo aiemmin. Yleensä täällä pätee lippujen hintojen kanssa sääntö, että mitä lähempänä ajankohtaa liput ostat sen halvemmalla ne saat. Nyt jouduimme maksamaan lähes tuplahinnan lipuista.


Hotellimme osoittautui taivaaksi. Olemme viikon verran nukkuneet sängyssä, jonka patja oli keskeltä kuopalla ja jonka tyynyt haisivat pahalle. Lakanat olivat myös jotakin keinokuitusekoitetta, joissa hikosi hetkessä. Uudessa hotellissamme sängyn patja on hyvä, lakanat pehmeää puuvillaa, tyynyt juuri sopivan korkuiset ja pehmoiset ja peitto ihanan paksu. Ei siis ihme että kunnollisen suihkun jälkeen kaivauduimme sänkyyn ja nukuimme parin tunnin päiväunet.


Päiväunien jälkeen lähdimme tutustumaan Manadon kaupunkiin. Kaupunki ei ole kooltaan kovin suuri, mutta asukkaita täällä on Freddyn mukaan puoli miljoonaa. Tämän kyllä huomasi liikenteestä. Tovin käveltyämme löysimme etsimämme kauppakeskuksen Mega Mallin, paikallisen Sellon. Alennusmyynnit ovat alkaneet täälläkin ja vaatteita olisi saanut halvalla. Emme olleet sovitustuulella, joten suuntasimme Pizza Hutiin, josta Mika oli haaveillut jo pari päivää. Aiemmin päivällä olimme syöneet lounasta hotellimme ravintolassa, mutta mahoissamme oli vielä tilaa pienille pannupizzoille. Arvelimme, että tämä rasvaisen ruuan ylensyönti saattaa kostautua myöhemmin ja näin kävi. Molempien mahat menivät sekaisin. Sen siitä saa, kun syö roskaruokaa!


Hotellihuoneessamme on myös televisio. Niinpä Mika oli hehkuttanut koko päivän, että hän saa katsoa Argentiina – Saksa ottelun huoneessamme. Kuinka kävikään? Kun ottelu alkoi, niin hotelli blokkasi ottelukanavan. Ottelua saattoi ainoastaan seurata pientä maksua vastaan hotellin loungessa. Hotellilla ei kuulemma ollut oikeuksia esittää otteluita kaikissa huoneissa ainoastaan yleisissä tiloissa. Mielestämme on kuitenkin törkeää, että hotellin asukkaat joutuvat maksamaan tästä lystistä. Niinpä periaatteesta emme menneet ottelua katsomaan, vaan seurasimme tilannetta netistä. Euroopalla menee hyvin näissä kisoissa! Olisiko finaalissa Hollanti ja Saksa?

pe 2.7. Bunaken village

Tänään sukelsimme loman viimeiset sukellukset. Lounaan jälkeen lähdimme kävelemään kohti Bunaken villagea. Matkalla ohitimme monta sukelluskeskusta ja hotellia, joista jotkut ovat jo nähneet parhaat päivänsä. Kylä osoittautui oikein viehättäväksi taloineen ja niitä ympäröivine puutarhoineen. Pysähdyimme juomaan yhteen homestayhin ja tämä sattui olemaan Lorenson (hotellin jossa asumme omistaja) sisaren pitämä paikka. Hassu yhteensattuma. Saaren kaikki asukkaat tervehtivät meitä matkallamme ja lapset huusivat kameran nähdessään ”photo”. Kun kuva oli otettu, he halusivat ehdottomasti nähdä, millainen siitä tuli. Saimme oikein positiivisen ja lämpimän kuvan tämän saaren asukkaista.
Illalla suuntaamme vielä kerran Safety Stopiin iltadrinksuille. Huomenna onkin sitten aika jatkaa matkaa ja siirtyä Manadoon.

ti – to 29. – 30.6. ja 1.7. Leuguan, Sachiko’s, Pangalingan, …

Odottavin mielin aloitimme sukellukset Bunakenin kansallispuistossa. Olemme aloittaneet sukellusharrastuksemme täällä ja muistikuvissamme on upeita koralleja ja paljon erilaisia kalalajeja. Niinpä kun ensimmäisellä sukelluksella kaloja oli todella vähän, olimme hiukan pettyneitä, vaikka kohteen seinämä olikin upean korallin peittämä.
Toisella sukelluksella kaloja olikin sitten jo enemmän. Näimme myös useita kilpikonnia, joista yksi oli valtava. Voi vain arvata, kuinka vanha yksilö tämä kivenkolossa päivänokosia ottanut oli. Ehkä 100 - 150 vuotias?
Useamman sukelluksen jälkeen voimme todeta, että paikka on muistikuviemme mukainen. Täällä on kaunista korallia ja kaloja on paljon. Onhan paikka tutkitustikin lajistoltaan yksi maailman rikkaimmista. Olosuhteet ovat olleet myös suotuisat. Näkyvyys on ollut hyvä ja virrat mukavan leppoisia. Täällä on ollut mukava sukeltaa lomamme viimeisiä sukelluksia.


Päivien aikana olemme saaneet nauttia myös hotellimme lukuisien koirien ja kissojen seurasta. Jostakin kumman syystä erityisesti kissat ovat tykästyneet Riikkaan ja niinpä ne kyhnyttävät itseään hänen jalkojaan vasten ja pujahtavat auki olevasta ikkunasta sisään bungalowiin. Ensin Mika antoi niille lähtöpassit, onhan Riikka allerginen, mutta kun eräänä päivänä voileipäkeksipaketti löytyi lattialta huoneen nurkasta paketin nurkat nakerreltuna auki, niin siitä lähtien kissat ovat saaneet tulla pistämään paikalliset hiiret ojennukseen.
Iltaisin olemme kävelleet naapuriin Safety Stopiin yömyssyille ja olemme jo kerran saaneet kuulla Cobra bändin soittoakin. Kurkkupurkeista tehdyt rummut ja kitarat soivat edelleen hyvin täällä Bunakenin lämpimässä yössä!

ma 28.6. Sähköt kateissa

Muutaman tiukemman sukelluspäivän jälkeen päätimme pitää päivän taukoa. Heräsimme aamulla aamiaiselle. Hotellissamme ei ole nettiyhteyksiä, joten kävelimme naapuriin hoitamaan mm. pankkiasioita. Living Coloursilla on tapahtunut monia uudistuksia parin viime vuoden aikana mm. ravintola on uudistettu. Uusinta uutta on uudet portaat, jotka olivat valmistuneet juuri sopivasti ennen juhannusta ja korvaavat vanhat, todella hankalakulkuiset portaat. Muistoksi vanhoista portaista on säästetty muutama pahin askel.
Tällä hetkellä rakenteilla on uusi toimisto- ja sukellusvälinevarasto. Täällä samoin kuin aiemmin Balilla Padang Baissa työ tapahtuu ilman sähköisiä työkaluja. Näitä ei ilmeisesti edes haluta, vaikka niitä olisi tarjollakin. Käsityökaluilla rakentaminen takaa töitä useammalle kaverille ja pidemmäksi aikaa. Aamupäivän aikana rakennus sai kattoparrunsa. Liekö harjakaiset tiedossa?


Iltapäivällä palasimme takaisin bungalowiimme ja aikeenamme oli ottaa päivänokoset. Yllätykseksemme meillä ei ollut sähköjä. Saimme tietää, että joka päivä sähköt katkaistaan klo 7 aikaan ja ne palaavat illalla klo 17. Tämä johtuu siitä, että hotellilla on ainoastaan yksi generaattori ja sen vuoksi sähköä on säästettävä. Näin ollen päiväunet oli nukuttava ilman tuuletinta.
Illallisella totesimme, että tällä viikolla ruokavaliomme on varmasti terveellinen ja vähärasvainen. Sekä lounaaksi että illalliseksi on ollut riisiä ja kalaa sekä hiukan vihanneksia. Hotellissa jo pidempään asuneet dive master kokelaat osasivat kertoa, että myös jatkossa ei yllätyksiä ruuan suhteen tule. Tarjolla on aina kalaa. Onneksi molemmat pidämme kalasta.

su 27.6. Kohti Bunakenia

Viimeinen päivä Lembehillä valkeni harmaana. Riikan vatsa oli jälleen kunnossa ja tämän vuoksi päätimme sukeltaa vielä muutaman sukelluksen. Ensimmäisen sukelluksen aloitimme kaatosateessa. Hetken haravoituamme hiekkapohjaa oppaamme pysähtyi ja rupesi varovasti tikullaan siirtämään hiekkaa syrjään. Hiekan alta paljastui mimic octopus! Harmiksemme saimme vain hetken seurata tätä jännää otusta, sillä paikalle tuli toinen sukellusryhmä, joka rupesi pöllyttämään pohjan hiekkaa siihen malliin, että katsoimme parhaaksi jatkaa eteenpäin.


Sukelluksen päätteeksi onnistuimme vielä näkemään flamboyan cuttlefishin, joka ilmeisesti hiukan meistä hermostuneena ensin maastoutui pohjaan suojavärityksellä, mutta katsoi sitten parhaaksi vaihtaa kirkkaimman värityksensä. Ehkä tämän oli tarkoitus säikyttää meidät?



Sukellusten jälkeen oli aika pakata tavarat kasaan, jättää hyvästit Divers Lodgen ihanalle henkilökunnalle ja siirtyä Bunakenin saarelle, jossa olemme pari vuotta sitten aloittaneet sukellusharrastuksemme. Majoituimme Living Colours sukelluskeskuksen naapurihotelliin. Illallisen jälkeen kävelimme Living Coloursin Safety Stop –baariin, jossa paikan isäntä otti meidät sydämellisesti vastaan. Itse asiassa hän ei ollut tajunnut, että juuri me olimme tulossa heille sukeltamaan ja tuntui olevan erityisen iloinen nähdessään meidät. Oikein mukava paluu Bunakenille!

la 26.6. Unlimited diving

Aamulla veneemme odotteli meitä lähtövalmiina klo 7. Mika oli ilmoittanut, että hän aikoo sukeltaa kuusi sukellusta ja jotta tämä onnistuisi, päivä oli aloitettava ajoissa. Tänään Riikalla oli vuorostaan aamusta hiukan maha sekaisin ja hän odotteli imodiumin vaikutusta ensimmäisen sukelluksen ajan. Toiselle sukellukselle olo parani, mutta vain hetkeksi. Niinpä päivän kaikki muut sukellukset Mika sai sukeltaa sukellusoppaan kanssa kaksistaan Riikan nukkuessa veneessä.


Viidennen sukelluksen jälkeen Mika alkoi olla jo sitä mieltä, että sukellukset alkaisivat jo riittää, mutta kun oli tullut sanotuksi, että kuusi, niin kuusihan oli sukellettava! Päivän viimeinen sukellus oli yösukellus ja Mikan toiveena oli nähdä hairy frogfish. Hänen toivettaan lähti toteuttamaan kaksi opasta ja hetken haravoituaan aluetta oranssi hairy frogfish löytyi. Tämä oli hieno päätös päivän urakalle!

pe 25.6. Juhannusaatto

Aamulla Mika heräsi vähän ennen kello kuutta. Olo tuntui paremmalta ja kuume oli poissa. ”Joko lähdetään sukeltamaan?” Mika huuteli Riikalle, joka vielä nukkui. Helppohan se kaverin on huudella, kun on nukkunut vajaan puolentoista vuorokauden aikana 24 tuntia!
Laitoimme nopeasti tavarat kasaan ja lähdimme aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen meidät esiteltiin meidän divemasterille Fendille. Täällä Divers Lodge Lembehissä meillä on käytettävissä oma vene ja oma opas sekä rajaton määrä sukelluksia. Niinpä Mika pyysi poikia lastaamaan tarpeeksi nitroxilla täytettyjä pulloja matkaan mukaan. Emme todellakaan aikoisi tyytyä vain pariin sukellukseen.



Lembeh Strait on yksi maailman parhaista muck diving kohteista. Täällä monet sukelluskohteet ovat ensivaikutelmaltaan suorastaan rumia. Hiekkapohja, jonka päällä lilluu jos jonkinlaista roskaa. Näkyvyyskin on paikoitellen melko samea. Mutta mitä kaikkea tuolta ”roskan” seasta löytyykään? Ensimmäiset kolme sukellusta sukellettumme totesimme, että olimme jokaisella sukelluksella nähneet jotakin uutta. Ensimmäisellä näimme pienen pienen merihevosen, toisella karvaisen frogfishin ja kolmannella sukelluksella divemasterimmekin tuuletti, kun näimme blue-ringed octopusin (mustekalan). Tätä kyseistä lajia ei kuulemma ihan joka sukelluksella tavatakaan, joskus saattaa mennä jopa kuukausia ilman havaintoja. Olimme siis todella onnekkaita, kun saimme nähdä sen heti ensimmäisillä sukelluksillamme täällä!
Päivän viimeinen sukellus oli auringonlaskun aikaan Divers Lodge Lembehin kotiriutalla, jossa mandariinikalat asuvat. Auringon laskiessa saatoimme seurata näiden kalojen kosiomenoja. Juhannuksen kunniaksi taikoja tehtiin! Hauskaa juhannusta kaikille!

to 24.6. Sairastelua

Jo lennolla Balilta Manadoon Pohjois-Sulawedelle Mikan vatsa oireili. Yöllä hän sai juosta useamman kerran vessassa ja aamulla hänellä oli 38 C kuumetta. Hienoa, tänään ei siis ainakaan sukellettaisi! Voisiko mahatauti osua huonompaan ajankohtaan? Vai onko sittenkin kyseessä dengue-kuume? Vai salmonella?
Mika vietti päivän nukkuen ja heräsi aina silloin tällöin Riikan pakottaessa häntä juomaan ja syömään edes vähäsen jotakin. Illalla kuumetta oli edelleen ja päätettiin, että jos se ei ole aamulla ohitse, niin sitten menemme lääkäriin verikokeisiin. Mika meni nukkumaan vakuuttuneena, että aamulla hän on sukelluskunnossa. Noinkohan?

ke 23.6. Kohti Manadoa (Pohjois-Sulawesi)

Kimpsut ja kampsut oli jälleen kerran laitettu kasaan ja aika jättää jäähyväiset Labuan Bajolle. Kaupungille, joka oli vuoden aikana ottanut melkoisia edistysaskeleita. Edistyksestä huolimatta me pidimme enemmän vuoden takaisesta Labuan Bajosta ja olemme iloisia, että tämä ei ollut ensivierailumme. Kasvava turismi tuo ainakin toivottavasti paikallisille lisätuloja, mutta ikävä kyllä samalla kaupunki menettää jotakin sen alkuperäisestä tunnelmasta.


Labuan Bajosta lensimme Denpasariin Balille, jossa meillä oli kuuden tunnin odotus ennen jatkolentoa Manadoon Pohjois-Sulawedelle. Sen sijaan, että olisimme jääneet kentälle odottelemaan, ajoimme taksilla Kutalle lounaalle. Labuan Bajossa oli ollut jonkin verran turistihulinaa, mutta ei alkuunkaan siinä mittakaavassa kuin Kutalla. Meille lounas ja muutamat kaupat oli juuri sopiva annos tätä.




Ennakkoon meitä oli varoiteltu, että lento Manadoon on aina myöhässä. Itse asiassa sukelluskeskuksemmekin pyysi ilmoittamaan kun, ei jos, lento on myöhässä. lloiseksi yllätykseksi lento oli tällä kertaa aivan ajallaan ja saavuimme Manadoon klo 22.10. Meitä oli sukelluskeskuksen auto vastassa ja matka jatkui autolla tunnin verran Bitungin kaupunkiin, jossa siirryimme veneeseen. Venematka kesti n. 15 minuuttia ja sitten olimme vihdoinkin perillä! Väsyneinä pitkästä matkapäivästä kävimme nukkumaan ja mielessä olivat jo tulevat sukellukset kohteissa, joista pitäisi löytyä jos jonkinlaisia pieniä ja vielä pienempiä otuksia.

ti 22.6. Vapaapäivä

Oli vapaapäivän aika. Tuttuun tapaan, kuten aiempinakin aamuina, heräsimme ensimmäisen kerran klo 4.45 äänekkäisiin rukouskutsuihin. Meidän puolestamme kukin saa uskoa ihan mihin haluaa, mutta uskonnon ei pitäisi olla näin äänekästä ja vieläpä niin aikaisin aamulla! Rukouskutsuihin heräävät myös kaikki seudun kukot ja niinpä ne aloittavat aamukonserttinsa jo hyvissä ajoin ennen auringon nousua. Muutaman hetken päästä ensimmäiset kalastusveneet lähtevät liikenteeseen. Niiden moottorit pitävät kovaa helikopterimaista ääntä. Voisi siis sanoa, että klo 4:stä lähtien herkempiuniset eivät pysty tässä kaupungissa pahemmin nukkumaan, etenkin kun talojen seinät ovat ohuttakin ohuemmat. Meillä onneksi unenlahjoja on ja tänäkin aamuna jatkoimme unia aina klo 8 asti.
Hotellimme aamiaistarjoilu on surkea ja vapaapäivän kunniaksi päätimme mennä ravintola Corneriin aamiaiselle. Olimme aiemmin bonganneet, että heillä on listalla amerikkalainen aamiainen. Tilasimme aamiaisen ja ensin saimme pöytään hedelmälautasen. Hiukan myöhemmin meille tuotiin kahvi ja tee. Sitten saimme odotella melkoisen tovin ennen kuin pöytään tuotiin vihdoinkin paahtoleipä, makkarat ja munat. Ei siis mitään toivoa, että leivistä olisi voinut nauttia kuuman kahvin tai teen kanssa. Olemme pistäneet merkille, että täällä Floresilla annokset tuodaan sitä mukaa pöytään kun ne keittiöstä valmistuvat ja keittiö ei pahemmin suunnittele, että saman pöydän ihmisten ruuat valmistuisivat suunnilleen yhtä aikaa. Niinpä useimmiten toinen on ehtinyt jo annoksensa syödä, kun toinen vasta saa sen. Tässä suhteessa paikallisilla ravintoloilla on vielä oppimista.
Olimme päättäneet ottaa päivän rauhallisesti ilman sen kummallisempaa ohjelmaa. Eilen kaupunkiin olivat tulleet myös aiemmin Monissa ja Bajawassa tapaamamme tsekkiläinen pariskunta. Olimme sopineet, että menemme heidän kanssa illalliselle. Oli mukava nähdä heitä vielä kerran ennen kuin matkapolkumme erkanevat. Meidän polkumme jatkuu kohti Manadoa ja he jäävät vielä muutamaksi päiväksi Labuan Bajoon ennen kuin jatkavat matkaa Balille.

pe - ma 18. – 21.6. Eagle ray, bamboo shark, white tip reef shark, scorpion fish, …

Rinca-päivän jälkeen sukelluspäivämme ovat noudattaneet samaa aikataulua. Vene on noutanut meidät aamulla klo 8 ja illalla olemme palanneet takaisin viiden kuuden aikaan. Sen jälkeen on ollut vuorossa suihku, illallinen ja sitten nukkumaan.
Olemme sukeltaneet enemmälti Komodon kansallispuiston keskiosassa. Ison aallokon vuoksi sukelsimme ainoastaan kerran puiston pohjoisosassa. Tuo päivä (su) olikin melko tapahtumarikas. Täyden kuun aika on lähellä ja sen vuoksi virrat ovat voimistuneet ja paikoitellen ne ovat olleet kovin arvaamattomat.


Ensimmäinen kohteemme pohjoisosassa oli Airstrip (manta point), joka on virtasukelluskohde. Tiedossa oli vauhdikasta menoa, varsinkin ensimmäisellä ryhmällä. Ei kuitenkaan haluttuun suuntaan! Ilmeisesti kapteenimme pudotti ryhmän hiukan liian matalaan ja jotta ryhmä olisi päässyt oikealle väylälle, olisi heidän pitänyt jaksaa puskea ensin jonkin matkaa vasten voimakasta virtaa. Ryhmän divemaster olisi ehkä juuri ja juuri tähän pystynyt, mutta muut eivät. Niinpä ryhmä ajautui hyvin matalassa vedessä kovan virran mukana noin puoli kilometriä väärään suuntaan vedenpäälliselle riutalle odottelemaan venettä.

Meidän ryhmämme pudotuspaikka oli parempi. Alkusukelluksella mekin jouduimme puskemaan läpi vastavirran päästäksemme syvemmälle ja oikealle väylälle. Raskaiden ponnisteluiden jälkeen virta kääntyi ja saimme nautiskella virran viennistä. Samalla ihailimme, kuinka kalat helposti uivat virrasta huolimatta. Sukellus oli ehdottomasti yksi parhaimmistamme. Näimme useita white tip reef sharkeja (riuttahaita), napoleoneja ja ensimmäistä kertaa bamboo sharkin, josta Mika onnistui ottamaan kuvan. Ainoastaan pala pyrstöstä jäi kuvasta puuttumaan. Hieno suoritus ajatellen, että kuvanottoon oli ehkä pari sekuntia aikaa! Aivan sukelluksemme lopuksi näimme vielä mantankin (paholaisrausku). Meidän sukelluspäiväkirjaan tuli siis merkintä uudesta hailajista ja ensimmäisen sukellusryhmän kaverit saattoivat kirjata kirjaan lokkihavaintoja. Kovin monelta ei varmasti löydy moisia havaintoja sukelluksilta!

Suurimman osan sukelluksistamme sukelsimme siis puiston keskiosissa. Siellä virrat olivat myös toisinaan arvaamattomat ja parissa paikassa, jossa meille lupailtiin mukavaa virtasukellusta, virtaa ei ollutkaan. Meille jäi erityisesti mieleen lauantain sukellus, jossa kohtasimme ensimmäistä kertaa eagle rayn lähietäisyydeltä. Upea eläin! Miten vaivattomasti se pitäytyi virrassa paikoillaan, kun me jouduimme potkimaan räpylöillä sen minkä jaksoimme pysyäksemme edes jokseenkin sen rinnalla.
Kaikista sukelluksistamme voisi sanoa, että ne ovat olleet eri lajien ilotulitusta. Viime vuoteen verrattuna näimme vähemmän mantoja ja suuria kalaparvia, mutta kyllä Komodo on edelleen kerrassaan loistava sukelluspaikka!

to 17.6. Rinca Island

Reefseekersien vene oli aamulla puoli tuntia myöhässä. Saarella oli ollut vieraita, jotka olivat nukkuneet pommiin ja heitä oli jouduttu odottelemaan. Hiukan myöhässä pääsimme siis matkaan. Päivän ohjelmana oli kaksi sukellusta ja sen jälkeen vierailu Rinca Islandilla, jossa Komodon varaanit asustelevat.
Sukelluskohteet olivat saaren läheisyydessä ja sukellukset mukavan leppoisia. Meidän lisäksemme veneellä oli saksalainen pariskunta ja ranskalainen kaveri. He lähtivät sukellusten jälkeen katsomaan varaaneita ja me jäimme saaren kahvilaan odottelemaan heitä. Oikein hyvä alku Komodon sukelluksille!
Illalla päätimme mennä syömään ravintola Corneriin. Paikka on hiljattain avattu ja se on tyyliltään hyvinkin länsimaalainen. Siellä kuten Pesonassakin oli WiFi sekä iso valkokangas varustettu MM-jalkapallo-otteluille. Tilasimme pizzat ja kun ensimmäistä kannettiin pöytäämme, totesimme, että yksikin olisi riittänyt. Pizza oli todella iso ja maistui monen päivän riisiaterioiden jälkeen taivaalliselta. Ahneuksissamme söimme molemmat pizzat viimeistä murua myöten ja sen jälkeen olimme valmiita kellahtamaan vatsojemme viereen nukkumaan.

ke 16.6. On the road again

Aamulla bussi nouti meidät klo 6.30 hotellin edestä. Poimimme muutaman matkustajan lisää kyytiin ja sitten bussi pysähtyi Bajawan kaupungin laitamille. Vartin kuluttua ihmettelimme, kuinka kauan pysähdys oikein kestää. Ilmeisesti bussi odotteli lisää matkustajia ja vasta klo 8 lähdimme uudestaan liikkeelle. Oli oikein mukavaa herätä kukon laulun aikaan ja päästä todella matkaan vasta klo 8!
Edessä oli matkaa 256 km kiemuraista vuoristotietä pitkin Rutengin kaupungin kautta Labuan Bajoon. Ohitimme lukuisia pieniä kyliä, joiden pihoilla näimme lasten leikkivän tai osallistuvan kotitöihin. Täällä Floresilla katsotaan edelleen hyväksi asiaksi, jos perheessä on paljon lapsia. Tämä on vanhempien vanhuudenturva ja monissa perheissä on 6 – 10 lasta. Suurin osa Floresin asukkaista tulee toimeen pienillä riisi-, maissi- ja kahviviljelmillä. Tulot eivät ole kovin suuret ja sen vuoksi perheillä ei ole varaa maksaa lapsien koulunkäyntiä. Niinpä useimmat lapset käyvät ainoastaan koulun alaluokat ja vain harvat jatkavat aina yliopistoon asti.


Matkan varrella näimme upeita näkymiä vuorten rinteiltä alas laaksoihin ja ohitimme lukuisia riisiviljelmiä. Ei siis välttämättä tarvitse matkustaa Balille nähdäkseen niitä. Samanlaisia pengerrettyjä peltoja löytyy täältäkin.
Vihdoinkin vähän yli 11 tunnin ja miljoonan mutkan jä mäen jälkeen olimme perillä Labuan Bajossa. Kävimme nopeasti suihkussa, jotta ehdimme sukelluskeskuksen toimistoon. Toimistolla meidät, viime vuodelta tutut asiakkaat, otettiin iloisesti vastaan ja saimme sovittua tulevien päivien sukelluksista (flunssa on meillä molemilla jo onneksi ohitse).


Päätimme syödä illallista viime vuodelta tutussa Pesonassa. Ravintolassa muovituolit olivat vaihtuneet puisiin ja yllätykseksemme siellä oli WiFi (langaton internet). Vielä enemmän hämmästyimme, kun seinälle heijastui isolle kankaalle videotykillä jalkapallon MM-kisojen ottelu! Mitä ilmeisemmin Labuan Bajosta on vuodessa tullut lähes moderni kaupunki!

ti 15.6. Retkipäivä

Lähdimme aamulla klo 8 bemolla kohti Benan ja Wogon kyliä. Toiselta hotellilta nappasimme kyytiin tsekkiläisen pariskunnan, jonka olimme nähneet pari päivää aiemmin Kelimutun kraaterijärvillä. Huvittavaa, kuinka täällä turistit kulkevat samoja teitä ja näin törmäävät matkan varrella.


Ensimmäinen kohteemme oli Benan kylä, joka on 19 km Bajawasta. Kylä sijaitsee aivan Gunung Inerie –tulivuoren (2245 m) vieressä ja kylän näköalapaikalta on upeat näkymät tulivuorelle ja alas laaksoon. Benan kylän ihmiset elävät ja asuvat vielä vanhojen perinteiden mukaisesti, vaikka generaattori on tuonutkin kylään sähkön ja sen myötä television. Vanhat uskomukset ja tavat elävät rinta rinnan kristinuskon kanssa. Kylässä oli vast’ ikään kuollut ihminen ja hänen hautajaisiaan oli vietetty uhrimenoin. Puolet uhratusta siasta näimme katolla, johon se oli nostettu aurinkoon kuivumaan. Tuore hautakumpu kukkineen löytyi kylän pihamaalta. Floresilla on tapana, että tärkeimmät perheenjäsenet haudataan omalle kotipihalle ja vähemmän tärkeät kylän ulkopuolelle. Tämän takia lähes jokaisen talon pihalta löytyy hautakumpu risteineen.

Benasta jatkoimme matkaa Wogon kylään, joka on yksi alueen suurimmista perinteisistä kylistä. Kylän pihalta löytyi 9 ngadhaa ja bhagaa (pieniä ”taloja”, jotka symboloivat miestä ja naista), jotka kertovat, että kylässä on yhdeksän klaania tai sukua. Pienen matkan päässä kylästä paikassa, jossa Wogon kylä on joskus aiemmin ollut, on edelleen ”esi-isien haudat”, suuret kivimuodostelmat, joita edelleen käytetään seremonioissa. Ihmettelimme, kuinka nämä kivet on joskus saatu tuotua paikoilleen.

Wogon kylästä jatkoimme matkaa oppaamme Ervinin kotikylään hänen omaan kotiinsa lounaalle. Matkalla pysähdyimme katsomaan kyläläisten kahvi- ja vaniljaviljelmiä. Saavuttuamme Ervinin kotiin hänen äitinsä otti meidät ystävällisesti vastaan. Seurasimme, kuinka Ervin laittoi meille nuudeleita ja paistettua kananmunaa lounaaksi avotulella. Lounaan jälkeen Ervin esitteli meille talon keskihuoneen. Kaikissa perinteisellä tyylillä rakennetuissa taloissa on tämä huone ja se on ollut talon ”pään” huone. Ervinin tapauksessa se on ollut kuninkaan huone. Näin meille selvisi, että olimme lounastaneet kuninkaallisessa talossa! Huonetta käytetään edelleen kylän päämiesten kokouksissa neuvottelutilana. Kaikkiaan voi sanoa, että lounas oli hieno kokemus.

Lounaan jälkeen tutustuimme voimalaitokseen, joka tuottaa sähköä tulivuoren tuottamasta höyrystä - kovin ekologista täällä Indonesiassa, jossa ympäristöasioihin ei pahemmin vielä kiinnitetä huomiota. Mm. kaikki roskat heitetään kadulle, maastoon tai mereen ihan huoletta.
Voimalaitokselta matka jatkui Bajawan kautta boxing villageen, nyrkkeilykylään. Ko. kylässä harjoitetaan nyrkkeilyä ja pari päivää aiemmin Bajawassa oli ollut ottelu, jossa paikallinen kaveri oli otellut thaimaalaista kaveria vastaan. Voitto oli tullut bajawalaiselle. En tiedä, mistä nyrkkeilytaidot tulevat, sillä Ervinin mukaan kylässä ei harjoitella nyrkkeilyä. Mitä ilmeisimmin nyrkkeilytaidot on saatu äidinmaidosta (?).
Retkipäivämme viimeinen kohde oli kuumat lähteet. Nimensä mukaan lähteiden vesi oli todella lämmintä, arviomme mukaan reilusti yli 40 C. Tsekkiläinen pariskunta oli fiksusti ottanut saippuan ja shampoon mukaan – olihan tiedossa kuuma kylpy ja vielä monen kylmän suihkun jälkeen! Kuumien lähteiden jälkeen olo oli kuin olisi saunassa käynyt. Naama punoitti ja jälkihiki nousi ihon pintaan. Ihanan lämmin olo jatkui koko matkan takaisin hotellille, vaikka ilma olikin jo auringon laskettua viilennyt.
Illalla nukahdimme tyytyväisinä retkipäiväämme ja mielessämme oli jo tuleva bussimatka Labuan Bajoon…

ma 14.6. Bajawa

Olimme päättäneet nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Yllätykseksemme heräsimme kuitenkin jo puoli yhdeksältä. Nautimme aamiaisen parvekkeella katsellen kaunista vuoristonäkymää ja nauttien lämmöstä, jota aamuaurinko toi tullessaan. Bajawa on 1100 metrin korkeudessa ja yöt täällä ovat viileitä. Riikan piti ohuesta peitosta huolimatta laittaa sukat ja huppari yöksi päälle ja Mika totesi, että jos olisimme kotona, olisi aika laittaa takkaan tuli.
Bajawa on viehättävä kaupunki. Talot on ympäröity kauniilla puutarhoilla, joissa mm. ruusut kukkivat kauniisti. Kaupungista löytyy pieniä kauppoja ja suuri tori tai basaari, jonka lukuisiin käytäviin on helppo eksyä. Kaupan torilla oli kaikkea mahdollista aina muovikipoista ja vaatteista vihanneksiin ja hedelmiin.

Onnistuimme saamaan kiinni paikallisen oppaan Ervinin. Hän on Bajawan ainoa naisopas ja olimme saaneet hänestä suositukset brittiläiseltä pariskunnalta. Ervin tarjosi meille sopivan hintaisen retkipaketin. Lisäksi hän lupasi, että retki tulee vieläkin edullisemmaksi, mikäli hän saa haalittua pari ihmistä lisää mukaan. Illalla Ervin soitti, että toinen pariskunta on löytynyt ja että jaamme retken hinnan puoliksi. Kannatti siis nukkua yön yli ja jatkaa neuvotteluja retkipaketista!

su 13.6. Kelimutu

Seisoimme aamulla klo 4.30 tienreunassa ja odottelimme autokyytiä Kelimutun kraaterijärville. Kuskia ei kuulunut ja ei auttanut muu kuin lähteä herättelemään majatalon isäntää. Hän soitteli kiivaan kuuloisen puhelun ja pian näimme läheiseltä pihalta peruuttavan auton valot.


Kelimutun kansallispuiston parkkipaikalla näimme, että aamu on jo valkenemassa. Ripein askelin lähdimme kulkemaan viimeistä taivalta kohti kraaterijärviä, sillä niiden kerrotaan olevan kauneimmillaan juuri auringon noustessa. Polku johti T-risteykseen, jossa ei ollut mitään merkintää, mihin suuntaan tulisi matkaa jatkaa. Englantilainen pariskunta ihmetteli samaa ja niinpä päätimme kaikki jatkaa suoraan ylös rinnettä varoituskyltistä huolimatta. Totesimme vain, että se on varmaan laitettu varoittamaan jyrkästä rinteestä. Meille, Mt. Kinabalun huipulle kiivenneille, rinne oli helppo, mutta ylhäällä totesimme, että seisoimme yhden karaaterijärven reunalla ja ihmettelimme, että missä kaikki muut järviä katsomaan tulleet ovat. Sitten huomasimme salamavalon välähdyksen n. 400 m päässä sijaitsevan vuoren huipulla, jonne näytti johtavan portaat ja turvakaitein suojattu tie. T-risteyksestä olisi siis pitänyt kääntyä vasemmalle! Jälkikäteen juteltuamme eri ihmisten kanssa lähes 90 % on toiminut samalla tavoin kuin me. Ei siis mitään kunnioitusta varoitusmerkkejä kohtaan!

Jatkoimme kraaterin reunaa seuraten takaisin merkatulle polulle ja saavuimme sopivasti huipulle samaan aikaan kun aurinko nousi. Taivas oli puolipilvinen, mutta siitä huolimatta maisemat kolmelle kraaterijärvelle ja niiden ympäristöön oli upeat.
Nämä järvet ovat paikallisille pyhiä ja legendan mukaan kuolleiden sielut menevät näihin järviin. Nuorten ihmisten sielut päätyvät Tiwu Nuwa Muri Koo Faihin lämpöön (vaalean vihreä), vanhojen ihmisten Tiwi Ata Mbupun kylmyyteen (tumman vihreä) ja ilkeiden ihmisten Tiwi Ata Poloon (musta). Värinsä järvet saavat niihin liukenevista mineraaleista ja ne vaihtelevat esim sadekauden vaikutuksesta.

Palattuamme järviltä takaisin majatalolle söimme aamiaisen, pakkasimme tavaramme ja siirsimme ne tien varteen. Olimme päättäneet kokeilla reppureissaajana olemista ja oli aika odotella bussia Bajawaan. Tarkkaa aikataulua bussille ei ollut. Paikalliset sanoivat sen saapuvan n. 9 – 10 aikaan. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen bussimme, Bajo Express, saapui. Käytännössä tämä bussi oli pakettiauto, johon oli asennettu istumapaikat 11 henkilölle. Saimme paikkamme bussin perältä ja 180 km matka kohti Bajawaa saattoi alkaa.

Matka taittui rattoisasti pitkin kiemuraisia vuoristoteitä pitkin. Ennakkoon hiukan jännitimme, kuinka pissatauot onnistuvat, mutta bussi pysähtyi aina pyydettäessä tien reunaan. Endessä bussi pysähtyi ravintolan eteen ja kuski sanoi lunch time. Saavuimme Bajawaan viiden ja puolen tunnin matkan jälkeen. Bussimme piti jättää meidät Bajawan bussiterminaaliin, joka on 3 km kaupungin keskustasta. Saavuttuamme terminaalin kohdalle kuskimme kysyi ”what hotel?” ja ystävällisesti ajoi meidät hotellin oven eteen. Uskomatonta palvelua!

Illalla aloitimme tiukat neuvottelut seuraavalle päivälle tarkoitetusta päiväretkestä läheisiin kyliin ja kuumille lähteille. Neuvottelut käytiin Lucas nimisessä ravintolassa, jossa paikalliset oppaat hengailevat asiakkaita etsien. Jostakin syystä päiväretkien hinnat ovat nousseet huimiin lukemiin. Ts. joku p:leen turisti on maksanut huimaa ylihintaa. Päätimme, että jatkamme tinkimistä huomenna ja vietämme lomapäivän Bajawassa ilman sen suurempia suunnitelmia. Huomenna on vihdoinkin aamu ilman herätyskelloa!

la 12.6. Kohti Floresia

Aamulla Mika oli edelleen flunssainen ja totesimme, että sukellukset voisi unohtaa vielä muutaman päivän ajan. Niinpä päätimme ottaa käyttöön B-suunnitelman ja tutustua ensin Floresin saareen matkaten maitse Endestä kohti Labuan Bajoa.


Lentomme lähestyessä Endeä kapteeni ilmoitti, että näkyvyys Endessä on niin huono, että joudumme lentämään Maumereen. Harmittelimme ensin tätä muutosta, mutta hetken mietittyämme tajusimme, että ainakin Suomessa tällaisessa tilanteessa järjestetään jonkinlainen kuljetus matkakohteeseen. Niin täälläkin ja meillehän se sopi! Tie Maumeresta Endeen vie ohi Moni nimisen kylän, joka oli meidän ensimmäinen määränpäämme. Saimme siis ilmaisen taksikyydin kohteeseemme – ei huono!
Matka Maumeresta Moniin on 98 km pitkin kapeaa serpentiinitietä yli lukuisien vuorien. Reitti ei sovellu heikkohermoisille. Aina auton toiselta puolelta löytyi monien kymmenien metrien pudotus ja kapealla tiellä kahden auton kohtaaminen oli jännittävä tapahtuma. Toivottavasti kaikki matkan varrella kohtaamamme kanat ja kukot ovat vielä elossa, sillä kuskimme vain tööttäsi niille ja painoi samalla kaasua.

Vajaan kolmen tunnin ajon jälkeen saavuimme Moniin, joka sijaitsee 800 m korkeudessa ja jossa asustaa n. 800 ihmistä. Asettauduimme mukavaan Watugana majataloon, jonka kuistilta on kaunis näkymä vuorille ja laaksoon. Illastimme läheisessä ravintolassa ja söimme paikallista herkkua Moni Cakea, jonka perusaineksena on perunamuussi. Oikein herukullista!
Aamulla on herätys klo 4.20 ja suuntana on Kelimutu ja auringonnousu kraaterijärvillä.