su 13.6. Kelimutu

Seisoimme aamulla klo 4.30 tienreunassa ja odottelimme autokyytiä Kelimutun kraaterijärville. Kuskia ei kuulunut ja ei auttanut muu kuin lähteä herättelemään majatalon isäntää. Hän soitteli kiivaan kuuloisen puhelun ja pian näimme läheiseltä pihalta peruuttavan auton valot.


Kelimutun kansallispuiston parkkipaikalla näimme, että aamu on jo valkenemassa. Ripein askelin lähdimme kulkemaan viimeistä taivalta kohti kraaterijärviä, sillä niiden kerrotaan olevan kauneimmillaan juuri auringon noustessa. Polku johti T-risteykseen, jossa ei ollut mitään merkintää, mihin suuntaan tulisi matkaa jatkaa. Englantilainen pariskunta ihmetteli samaa ja niinpä päätimme kaikki jatkaa suoraan ylös rinnettä varoituskyltistä huolimatta. Totesimme vain, että se on varmaan laitettu varoittamaan jyrkästä rinteestä. Meille, Mt. Kinabalun huipulle kiivenneille, rinne oli helppo, mutta ylhäällä totesimme, että seisoimme yhden karaaterijärven reunalla ja ihmettelimme, että missä kaikki muut järviä katsomaan tulleet ovat. Sitten huomasimme salamavalon välähdyksen n. 400 m päässä sijaitsevan vuoren huipulla, jonne näytti johtavan portaat ja turvakaitein suojattu tie. T-risteyksestä olisi siis pitänyt kääntyä vasemmalle! Jälkikäteen juteltuamme eri ihmisten kanssa lähes 90 % on toiminut samalla tavoin kuin me. Ei siis mitään kunnioitusta varoitusmerkkejä kohtaan!

Jatkoimme kraaterin reunaa seuraten takaisin merkatulle polulle ja saavuimme sopivasti huipulle samaan aikaan kun aurinko nousi. Taivas oli puolipilvinen, mutta siitä huolimatta maisemat kolmelle kraaterijärvelle ja niiden ympäristöön oli upeat.
Nämä järvet ovat paikallisille pyhiä ja legendan mukaan kuolleiden sielut menevät näihin järviin. Nuorten ihmisten sielut päätyvät Tiwu Nuwa Muri Koo Faihin lämpöön (vaalean vihreä), vanhojen ihmisten Tiwi Ata Mbupun kylmyyteen (tumman vihreä) ja ilkeiden ihmisten Tiwi Ata Poloon (musta). Värinsä järvet saavat niihin liukenevista mineraaleista ja ne vaihtelevat esim sadekauden vaikutuksesta.

Palattuamme järviltä takaisin majatalolle söimme aamiaisen, pakkasimme tavaramme ja siirsimme ne tien varteen. Olimme päättäneet kokeilla reppureissaajana olemista ja oli aika odotella bussia Bajawaan. Tarkkaa aikataulua bussille ei ollut. Paikalliset sanoivat sen saapuvan n. 9 – 10 aikaan. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen bussimme, Bajo Express, saapui. Käytännössä tämä bussi oli pakettiauto, johon oli asennettu istumapaikat 11 henkilölle. Saimme paikkamme bussin perältä ja 180 km matka kohti Bajawaa saattoi alkaa.

Matka taittui rattoisasti pitkin kiemuraisia vuoristoteitä pitkin. Ennakkoon hiukan jännitimme, kuinka pissatauot onnistuvat, mutta bussi pysähtyi aina pyydettäessä tien reunaan. Endessä bussi pysähtyi ravintolan eteen ja kuski sanoi lunch time. Saavuimme Bajawaan viiden ja puolen tunnin matkan jälkeen. Bussimme piti jättää meidät Bajawan bussiterminaaliin, joka on 3 km kaupungin keskustasta. Saavuttuamme terminaalin kohdalle kuskimme kysyi ”what hotel?” ja ystävällisesti ajoi meidät hotellin oven eteen. Uskomatonta palvelua!

Illalla aloitimme tiukat neuvottelut seuraavalle päivälle tarkoitetusta päiväretkestä läheisiin kyliin ja kuumille lähteille. Neuvottelut käytiin Lucas nimisessä ravintolassa, jossa paikalliset oppaat hengailevat asiakkaita etsien. Jostakin syystä päiväretkien hinnat ovat nousseet huimiin lukemiin. Ts. joku p:leen turisti on maksanut huimaa ylihintaa. Päätimme, että jatkamme tinkimistä huomenna ja vietämme lomapäivän Bajawassa ilman sen suurempia suunnitelmia. Huomenna on vihdoinkin aamu ilman herätyskelloa!